Viikon kuulumiset

Nyt, kun olen yrittänyt päästä taas opiskelun makuun ja näkövammaisteatterin esityskausi on päällä päivät tuntuvat jotenkin kummasti lipuvan vain ohi. Toisaalta arkirytmi Avan kanssa tuntuu hiljalleen löytyvän ja olen huomannut, että "pakollisesta päiväulkoilusta" on hyötyä ihan opintojenkin kannalta, sillä ulkona kävelyn jälkeen kirjastossa istuminen tuntuu taas vähän vähemmän puuduttavalta. Olen myös iloinen siitä, että nyt olen saanut ihan oikean syyn harrastaa liikuntaa myös kiireisimpinä tenttikausina hyvällä omalla tunnolla. Matkallisesti reipasta kävelyä koiran kanssa kertyy vähän päivästä riippuen noin 10-15 kilometriä.

Tällä hetkellä Avan "työpanos" tuntuu ajoittain melko ailahtelevaiselta. On hetkiä, jolloin se opastaa tosi mallikkaasti, ja sitten taas niitä hetkiä, jolloin se vie minua ihan minne sattuu. Varsinaisilta eksymisiltä on tosin vielä vältytty, mutta parissa paikassa olen kyllä kysynyt ohikulkijoilta neuvoa siitä, missä suunnassa on mitäkin, kun olemme harhautuneet reitiltä jonnekin vähän syrjään. Muut koirat aiheuttavat välillä myös keskittymisongelmia Avalle ja juuri nuo tilanteet kysyvät minulta aika paljon luonnetta ja tuntuvat ajoittain vievän myös melkoisesti voimia, sillä en ole (kuten jo jossain aiemmassa kirjoituksessa ehkä mainitsinkin) tottunut sen paremmin ihmisiä kuin eläimiäkään niin kovasti komentelemaan, mutta toisaalta tiedän, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä jämäkkänä ja että nämä Avan auktoriteettikokeilut tai mitä ikinä sitten ovatkaan ovat vielä todella pientä moneen muuhun koiraan verrattuna.

Kuluneen viikon ohjelmasta jonkinlaisena kohokohtana voisi mainita keskiviikkona järjestetyn Uudenmaan opaskoirakerhon kerhoillan. Minua hieman jännitti mennä mukaan, sillä pelkäsin, että paikalla olisi niin vähän ihmisiä ja että nämä tuntisivat toisensa jo niin hyvin, että jäisin vähän ulkopuoliseksi ja että tuntisin koko ajan olevani jonkinlaisen tarkkailun ja/tai arvioinnin kohteena sen suhteen, miten hyvin osaan Avaa käsitellä, mutta pelkoni osoittautuivat (onneksi) täysin turhiksi. Ihmiset olivat tosi ystävällisiä eivätkä kommentit, joita koiran työskentelyyn (ts. siihen, että Ava yritti lähteä viemään minua muiden koirien luo) liittyen sain olleet millään muotoa syyttäviä tai arvostelevia,ja aika kului lopulta suurimmaksi osaksi ulkopuolista vierailijaa kuunnellen, joka oli tullut paikalle puhumaan koiran ruokinnasta. Nyt vain mielenkiinnolla odottelen seuraavaa kerhoiltaa.