Toiveita ja tavoitteita vuodelle 2016

Mielenkiinnolla olen lueskellut seuraamistani koira-blogeista vuoden viimeisiä postauksia siitä, miten kenelläkin onnistui kuluneelle vuodelle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen ja mitä kukakin asettaa treenitavoitteekseen ensi vuodelle. Meidän osalta ajattelin ensin, että ei kai työkoiralle nyt oikein mitään sen kummempia tavoitteita voi asettaa, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että kai minullakin kuitenkin jonkinlaisia tavoitteita, tai ainakin toiveita, on mielessäni ensi vuoden varalle.

Olen kyllä melkoisen tyytyväinen Avan arkiopastukseen, mutta toki vielä löytyy myös paljon parannettavaa. Kuten tänä vuonna opastuskokeissa käydessäkin näkyi, on Avan kaupunkiopastus ihan eri tasolla kuin maaseutuopastus, ja toivoisinkin siitäkin huolimatta, ettei minun tarvitse tällä hetkellä niin kauheasti maaseutumaisessa ympäristössä liikkua, että saataisiin treenattua tuota paremmaksi, sillä itselläni olisi silloin nykyistä levollisempi olo Avan kanssa kulkiessa, kun tietäisin, että se opastaa turvallisesti kaikenlaisissa ympäristöissä. Erityisiä kehittämiskohteita maaseutuopastuksessa ovat syrjän pito eli se, että Ava pitäisi minut tiukasti tien vasemmassa reunassa eikä lähtisi keskelle ajorataa seilaamaan sekä risteysten merkkaaminen oikeaoppisesti ne sisentämällä. Jos nuo ongelmat saataisiin karsittua, en pitäisi mahdottomana, etteikö Ava voisi saada palveluskoirapuolen opastuskokeista PAOP1-tulosta, mikä olisi tietenkin ihan hieno lisä. Toki se on minulle maailman paras opaskoira ihan ilman tuloksiakin. Toivoisin myös, että saataisiin treenattua sauvakävelyä ja juoksuopastusta vielä paljon lisää, niin saataisiin kunnolla vaihtelua lenkkeihin. Lisäksi yksi tärkeä juttu olisi meidän suhteen lujittaminen entisestään niin, ettei Avan opastus häiriintyisi yhtä paljon kuin nyt siitä, kun tapaan tuttuja.

Tokon osalta aiemmin kirjoittamani pitää edelleen paikkansa. Ensi vuonna toivoisin siis lähinnä pääseväni käymään ainakin yksissä kokeissa, vaikka tietysti sitä toivoisi myös, että pärjättäisiin. Tokon osalta tavoitteiden asettaminen tuntuu kuitenkin aika vaikealta, kun en pysty vertaamaan meidän tekemistä muiden koirakoiden tekemiseen, ja ajattelenkin, että ensimmäinen (tai ensimmäiset) koekäynnit aika pitkälti määrittävät sen, mitä pidän jatkossa tavoitteenamme, epärealistisia tavoitteita kun on ihan turha asettaa.

Suurimpana toiveenani ensi vuodelle on kuitenkin ennen muuta se, että Ava pysyisi kaikin puolin terveenä ja saisimme nauttia monista mukavista yhteisistä hetkistä.

Suomi-Latvia-Viro maaottelussa

Vuoden opastuskisojen huipentumana pääsimme möllikisamenestyksen ansiosta Avan kanssa edustamaan Suomea tänä vuonna täällä kotimaassa käydyssä Suomi-Latvia-Viro maaottelussa. Jokaisella maalla oli ottelussa kaksi koirakkoa, ja jokaisesta maasta oli myös yksi tuomari. Tasapuolisuuden varmistamiseksi kunkin koirakon suorituksen arvostelivat kaksi ulkomaalaista tuomaria ja oman maan tuomari toimi niin sanottuna liikkeenohjaajana eli kertoi koirakolle, mitä koiralta piti milloinkin pyytää.

Suomi sijoittui joukkueena hopealle, Viro voitti ja Latvia jäi tällä kertaa viimeisenä pronssille. Avan kanssa emme tehneet kovin hyvää suoritusta, mutta toinen Suomen koirakko suoriutui radasta mallikelpoisesti. Olin nukkunut edellisen yön huonosti ja Ava oli lähes koko radan melko paineistunut ja veti ajoittain aivan liikaa. Sääntöinä kilpailussa käytettiin möllikoesääntöjä, joten kaupunki- ja maaseutuosuuksia ei ollut palveluskoirapuolen kokeiden tapaan erikseen, mutta hieman yllättäen suurin osa radasta oli maaseutumaisessa ympäristössä. Niinpä epäonnistuminen radalla ei ollut minulle yllätys, Avan maaseutuopastus kun on huomattavasti heikompaa kuin kaupunkiopastus. Radalla kuitenkin saimme ottaa uusiksi monia epäonnistuneita kohtia ja rata toimikin varmasti todella hyvänä muistutuksena Avalle siitä, miten sen tulisi maaseutuympäristössä opastaa.

Kilpailun lomassa oli mukava jututtaa virolaisia ja latvialaisia opaskoirankäyttäjiä, ja sainkin paljon mielenkiintoista tietoa niin kyseisten maiden opaskoiratilanteesta kuin näkövammaisten tilanteesta kyseisissä maissa ylipäätään. Oli mahtavaa päästä mukaan tällaiseen maailmanlaajuisesti ainutlaatuiseen tapahtumaan ja toivon, että tätä vuosia jatkunutta maaotteluperinnettä pidetään jatkossakin yllä.

Vuoden ensimmäiset opastuskokeet

Viime viikonloppuna järjestettiin tämän vuoden ensimmäiset palveluskoirapuolen opastuskokeet, joihin Avan kanssa osallistuimme. Viikonloppu oli muutenkin toiminnantäyteinen, sillä kävimme jo kokeita edeltävänä päivänä moikkaamassa erästä tuttavaa, ja jo sitä ennen kävelimme peesarin neuvojen mukaan majoituspaikkaamme sekä käytiin opettelemassa reitti läheiseen puistoon. Tuo edellispäivän vieraassa ympäristössä kävely taisi vaatia veronsa, sillä opastuskoesuoritus oli melkoinen pohjanoteeraus. Maaseutuosuutta jännitin itse todella paljon ja niin ilmeisesti Avakin, sillä se nuuski lähes jatkuvasti. Toisin kuin aiemmissa kisoissa se myös pysähteli vähän väliä ja sen eteneminen oli muutenkin jotenkin todella varovaisen ja epävarman oloista. Kaupunkiosuus sujui sentään jonkin verran paremmin, mutta sielläkin Avan eteneminen oli jotenkin tahmeaa. Lopulta Avalle kirjattiin PAOP3-tulos. Vaikka itse kokeet eivät kummoisesti menneetkään, oli mukavaa päästä pitkästä aikaa uusiin maisemiin, ja saimmepa taas kokeista vinkkiä siitä, mitä asioita on syytä treenata. Lähiaikojen treenituokiot omistetaan kuitenkin ihan jollekin muulle kuin opastukselle, olen nimittäin ilmoittanut Avan koiranäyttelyyn.