Toiveita ja tavoitteita vuodelle 2016

Mielenkiinnolla olen lueskellut seuraamistani koira-blogeista vuoden viimeisiä postauksia siitä, miten kenelläkin onnistui kuluneelle vuodelle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen ja mitä kukakin asettaa treenitavoitteekseen ensi vuodelle. Meidän osalta ajattelin ensin, että ei kai työkoiralle nyt oikein mitään sen kummempia tavoitteita voi asettaa, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että kai minullakin kuitenkin jonkinlaisia tavoitteita, tai ainakin toiveita, on mielessäni ensi vuoden varalle.

Olen kyllä melkoisen tyytyväinen Avan arkiopastukseen, mutta toki vielä löytyy myös paljon parannettavaa. Kuten tänä vuonna opastuskokeissa käydessäkin näkyi, on Avan kaupunkiopastus ihan eri tasolla kuin maaseutuopastus, ja toivoisinkin siitäkin huolimatta, ettei minun tarvitse tällä hetkellä niin kauheasti maaseutumaisessa ympäristössä liikkua, että saataisiin treenattua tuota paremmaksi, sillä itselläni olisi silloin nykyistä levollisempi olo Avan kanssa kulkiessa, kun tietäisin, että se opastaa turvallisesti kaikenlaisissa ympäristöissä. Erityisiä kehittämiskohteita maaseutuopastuksessa ovat syrjän pito eli se, että Ava pitäisi minut tiukasti tien vasemmassa reunassa eikä lähtisi keskelle ajorataa seilaamaan sekä risteysten merkkaaminen oikeaoppisesti ne sisentämällä. Jos nuo ongelmat saataisiin karsittua, en pitäisi mahdottomana, etteikö Ava voisi saada palveluskoirapuolen opastuskokeista PAOP1-tulosta, mikä olisi tietenkin ihan hieno lisä. Toki se on minulle maailman paras opaskoira ihan ilman tuloksiakin. Toivoisin myös, että saataisiin treenattua sauvakävelyä ja juoksuopastusta vielä paljon lisää, niin saataisiin kunnolla vaihtelua lenkkeihin. Lisäksi yksi tärkeä juttu olisi meidän suhteen lujittaminen entisestään niin, ettei Avan opastus häiriintyisi yhtä paljon kuin nyt siitä, kun tapaan tuttuja.

Tokon osalta aiemmin kirjoittamani pitää edelleen paikkansa. Ensi vuonna toivoisin siis lähinnä pääseväni käymään ainakin yksissä kokeissa, vaikka tietysti sitä toivoisi myös, että pärjättäisiin. Tokon osalta tavoitteiden asettaminen tuntuu kuitenkin aika vaikealta, kun en pysty vertaamaan meidän tekemistä muiden koirakoiden tekemiseen, ja ajattelenkin, että ensimmäinen (tai ensimmäiset) koekäynnit aika pitkälti määrittävät sen, mitä pidän jatkossa tavoitteenamme, epärealistisia tavoitteita kun on ihan turha asettaa.

Suurimpana toiveenani ensi vuodelle on kuitenkin ennen muuta se, että Ava pysyisi kaikin puolin terveenä ja saisimme nauttia monista mukavista yhteisistä hetkistä.

Kuntoilua ja sairastelua

Tokokurssin päätyttyä olen lähinnä keskittynyt Avan kunnon kasvattamiseen. Viime talvena Ava meni nimittäin liukkaista keleistä aivan jumiin, ja kun liukkailla keleillä en itsekään ollut kovin halukas ulkoilemaan pitkiä aikoja sen kunto laski aika paljon. Niinpä ajattelin, että lumien tuloa odotellessa yritän rakentaa Avalle viime vuotta paremman pohjakunnon, ja ollaankin jatkettu niin sauvakävelyä kuin juoksulenkeillä käymistä. Kävin myös avustajan kanssa juoksemassa niin, että saatoin päästää Avan kokonaan vapaaksi, mistä Ava selvästi nautti, vaikka taisikin olla vähän hämmentynyt tilanteesta etenkin alkuun, sillä se juoksi edessämme siksakkia ikään kuin vahtien, ettei kumpikaan meistä vaan katoa mihinkään.

Myös uimassa ja vesijuoksussa ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti käyty. Molemmat tekisivät kyllä hyvää Avan kunnolle, kun vaan Ava olisi siinä kunnossa, että voisi mennä veteen. Jokin aika sitten Avalla oli tämän vuoden kolmas hotspotti, ja tällä hetkellä se potee ilmeisesti elämänsä ensimmäistä korvatulehdusta, joten joudutaan pitämään ainakin uinnista jonkin aikaa taukoa. Hotspoteista on onneksi selvitty pelkällä ahkeralla puhdistuksella ja karvojen ajelulla ja uskon, että korvatulehduskin paranee aikanaan. Eihän tuo koiran sairastamisen seuraaminen silti kuitenkaan mitenkään kivaa ole ihan jo siksikään, että sen seurauksena opastuskin on välillä melkoista haahuilua ja tuntuu aika epäreilulta edes vaatia Avalta normaalia työpanosta.

Vastikään käytin Avan myös hierojalla, ja oli taas ihana seurata, kuinka paljon hieronnasta on apua. Avalla oli jumeja niin niskassa, keskiselässä kuin etureisissä. Erityisesti etureisien jumien avaamisesta se taisi tykätä, sillä se päätti hierojan hieroessa niitä nostaa hierottavan takajalan hierojan reiden päälle ja venytellä sitä samalla oma-aloitteisesti taaksepäin. Itse huomaan hieronnan vaikutukset konkreettisimmin siinä, että voin silittää Avan selkää jopa silloin, kun se venyttelee takapäätään ilman, että sen selkälihakset alkavat väristä.

Pitkästä aikaa sauvakävelyä

Muistatteko vielä, kuinka keväällä kirjoitin täällä meidän sauvakävelyopastusharjoituksista? Kesä ja suurin osa syksystäkin kului ilman sauvalenkkejä, mutta viime viikkoina olen ottanut sauvat taas mukaan lenkeille. Vaikka ensimmäisellä kerralla tauon jälkeen Ava oli alkuun todella hämmentynyt ja pyrki vain nuuskimaan opastuksen sijaan, tuntui opastaminen jo silloin sujuvan paljon paremmin kuin keväällä, kunhan alkuhämmennys väistyi. Uskonkin, että treenitauko itsessään oli tehnyt hyvää, ja tämän innoittamana täytyy varmaan jossain vaiheessa pitää myös kunnolla taukoa tokotreenaamisesta.

Edelleen sauvojen kanssa liikkeelle lähtiessä joudun hieman muistuttelemaan Avaa siitä, että sen tulisi tehdä töitä, mutta tällä hetkellä tuntuu, että Ava on selvästi tajunnut, että voi opastaa minua myös edessäni kulkiessa ja sen opastus paranee kerta kerralta. Ava tuntuu nauttivan, kun se pääsee etenemään normaalia ripeämpään tahtiin ja voi edetä sille luontaisemmilla, pidemmillä askeleilla, ja itse nautin siitä, että hartiat voivat liikkua kunnolla. Viime viikolla uskaltauduin myös hölkkäämään samaa opastustekniikkaa hyödyntäen eli niin, että Ava kulkee vetovaljaissa edessäni, ja varmasti ensi keväänä harrastetaan tätä enemmän.

Sauvakävelytreeniä

Muutaman kerran ollaan ehditty käydä treenaamassa Avan ja peesarin kanssa sauvakävelyä, jota aika moni opaskoirankäyttäjä koirineen harrastaa. Ensivaikutelmani on ollut, että se kysyy opaskoiralta paljon enemmän keskittymiskykyä kuin ns. tavallinen opastus, sillä koiran täytyy normaaliopastuksesta poiketen kävellä edelläni enkä minä voi pitää valjaista kiinni. Koska minulla täytyy tietenkin olla jonkinlainen kontakti koiraan, jotta se voisi opastaa minua, on Avalla sauvakävelyä varten erilliset vetovaljaat, joissa on kiinni talutin, joka puolestaan on kiinni vyötärölläni juoksuvyössä. Avan on ollut selvästi hieman hankalaa ymmärtää, että sen on opastettava minua siitä huolimatta, etten pidä valjaista kiinni. Välillä se jo tekee pätkittäin hyvin töitä, mutta välillä taas koirat tai muut eläimet estävät sitä keskittymästä. Vaikka tämä on tuntunut tietynlaiselta paluulta aivan alkuaikoihimme, olen koittanut olla kärsivällinen ja uskon, että tämän harjoittelun myötä Ava oppii entistä tarkemmaksi oppaaksi myös normaalisti valjaissa opastaessaan. Keskenään emme varmasti vielä pitkään aikaan voi lähteä sauvojen kanssa lenkille, mutta jo nyt minua mietityttää, miten saisin riittävän tehokkaasti muille ihmisille viestittyä, että koirani on tosiaan opaskoira - sauvojen kanssa liikkuessa kun ihmiset tuntuvat huomaavan sen vielä huonommin kuin yleensä, vaikka Avalla on toki vetovaljaiden päällä myös opaskoiran työvaljaat.