Kuntoilua ja sairastelua

Tokokurssin päätyttyä olen lähinnä keskittynyt Avan kunnon kasvattamiseen. Viime talvena Ava meni nimittäin liukkaista keleistä aivan jumiin, ja kun liukkailla keleillä en itsekään ollut kovin halukas ulkoilemaan pitkiä aikoja sen kunto laski aika paljon. Niinpä ajattelin, että lumien tuloa odotellessa yritän rakentaa Avalle viime vuotta paremman pohjakunnon, ja ollaankin jatkettu niin sauvakävelyä kuin juoksulenkeillä käymistä. Kävin myös avustajan kanssa juoksemassa niin, että saatoin päästää Avan kokonaan vapaaksi, mistä Ava selvästi nautti, vaikka taisikin olla vähän hämmentynyt tilanteesta etenkin alkuun, sillä se juoksi edessämme siksakkia ikään kuin vahtien, ettei kumpikaan meistä vaan katoa mihinkään.

Myös uimassa ja vesijuoksussa ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti käyty. Molemmat tekisivät kyllä hyvää Avan kunnolle, kun vaan Ava olisi siinä kunnossa, että voisi mennä veteen. Jokin aika sitten Avalla oli tämän vuoden kolmas hotspotti, ja tällä hetkellä se potee ilmeisesti elämänsä ensimmäistä korvatulehdusta, joten joudutaan pitämään ainakin uinnista jonkin aikaa taukoa. Hotspoteista on onneksi selvitty pelkällä ahkeralla puhdistuksella ja karvojen ajelulla ja uskon, että korvatulehduskin paranee aikanaan. Eihän tuo koiran sairastamisen seuraaminen silti kuitenkaan mitenkään kivaa ole ihan jo siksikään, että sen seurauksena opastuskin on välillä melkoista haahuilua ja tuntuu aika epäreilulta edes vaatia Avalta normaalia työpanosta.

Vastikään käytin Avan myös hierojalla, ja oli taas ihana seurata, kuinka paljon hieronnasta on apua. Avalla oli jumeja niin niskassa, keskiselässä kuin etureisissä. Erityisesti etureisien jumien avaamisesta se taisi tykätä, sillä se päätti hierojan hieroessa niitä nostaa hierottavan takajalan hierojan reiden päälle ja venytellä sitä samalla oma-aloitteisesti taaksepäin. Itse huomaan hieronnan vaikutukset konkreettisimmin siinä, että voin silittää Avan selkää jopa silloin, kun se venyttelee takapäätään ilman, että sen selkälihakset alkavat väristä.

Kuulumisia

Kelit ovat viime aikoina olleet melko haastavat, ja Avakin on liukastellut melko paljon. Se on nopeasti oppinut varomaan liukkaita paikkoja ja hidastamaan niissä niin, että minä tajuan olla varovainen enkä kaadu, mutta jumilta ei ole voitu välttyä. Muutama viikko sitten Ava esitti vesijuoksumatolla ravin sijasta peitsiä ja sen toinen takajalkakin alkoi naksua, mikä säikäytti minut niin pahasti, että käytiin asiasta jo eläinlääkärissä. Onneksi lääkäri kuitenkin totesi, että naksuminen johtuu vain lihasjumeista. Koirahierojalla käydessä Avalta löytyikin jumeja niin lantiosta, selästä kuin lapojen takaa, ja tarkoituksena on nyt käydä muutama kerta melko tiheään tahtiin hierojalla, jotta kaikki jumit saadaan auki. Tammikuussa osallistuttiin kaksiin möllikisoihin ja saatiin vaikeista keliolosuhteista huolimatta parempia pisteitä kuin viime syksynä. Erityisen iloinen olin siitä, ettei kummissakaan kisoissa ilmennyt enää yhtään niin paljon ylimääräistä vetoa kuin ennen ja että hallittavuusliikkeistä seuraaminen alkaa sujua melko hyvin, sillä sitä ollaan paljon harjoiteltu. Kisakokemukset ovat myös vahvistaneet ainakin jossain määrin oikeaksi ajatukseni siitä, että Avalta puuttuu vielä itsevarmuutta, sillä molemmissa kisoissa se alkoi helposti nuuskia ja opastus oli ajoittain rauhatonta. Niin paljon Ava on kuitenkin jo kehittynyt yhteistyömme alkuajoista, että uskon sen koko ajan karttuvan työkokemuksen myötä löytävän tekemiseensä toivomaani varmuuttakin.

Sanottavaa sittenkin

Syksyn mittaan muutama ihminen kyseli blogini perään ja viime aikoina on alkanut taas tuntua siltä, että ehkä meidän edistysaskeleista ja kommelluksista voisi ollakin vielä kiva kirjoittaa, vaikkakin sitten harvakseltaan. Meillä alkaa olla yhteistyötä takana jo vajaa kaksi vuotta ja viimeistään siinä vaiheessa kun lunta tuli minulle kävi useamman kunnon eksymisen myötä harvinaisen selväksi, että yhteispeliä oppaan kanssa on jatkuvasti hiottava.

Syksyllä osallistuttiin sekä möllikisoihin että ensimmäistä kertaa palveluskoirapuolen opastuskokeisiin. Molemmat olivat mukavia kokemuksia, ja möllikisojen lomassa päästiin tapaamaan myös Avan "äippää", jonka hoivissa ja opissa se vietti puolisen vuotta ennen koulutustaan. Toivon, että päästäisiin myös tänä vuonna mahdollisimman monta kertaa niin mölleihin kuin pk-kisoihin taitoja tarkastamaan ja koirakkoja ja muita koiraihmisiä tapaamaan.

Uutena "harrastuksena" meillä on kokeilussa vesijuoksu, jossa ollaan ehditty käydä muutaman kerran ja josta Ava tuntuu kovasti nauttivan. Törmäsin vesijuoksusta kirjoitettuihin blogipostauksiin ja joihinkin artikkeleihin, kun yritin etsiä tietoa siitä, miten koiran takapäätä voisi vahvistaa. Opastushan kuormittaa lähinnä koiran etupäätä ja niinpä mäkisempien juoksutusmaastojen puuttuessa ajattelin, että jos löytyisi jokin muukin takapään vahvistuskeino kuin koirauinti niin se olisi varmasti Avan työkunnon ylläpidon kannalta hyvä etenkin, kun sen lonkat eivät kuitenkaan ole ihan parhaat mahdolliset. Aika näyttää, onko vesijuoksulla takapään lihaksiin sellaista vaikutusta, että siellä käyminen tuntuu kannattavalta, mutta jos ei muuta niin ainakin ollaan muutaman ensimmäisen käyntikerran yhteydessä saatu hyviä vinkkejä myös jumppaharjoituksista, joilla lihaksia saa vahvistettua.