Ava nauttii eläkepäivistä

Kesän kuluessa fistelit katosivat Avalta lähes kokonaan, mutta se vaikutti väsyneeltä ja lopulta myös haluttomalta lähtemään opasvaljaiden kanssa liikenteeseen. Muutos aiempaan oli niin valtava, että päädyin lukemattomien eri ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen sekä treenausyritysten jälkeen luopumaan Avasta. Nyt Ava nauttii hyvin ansaituista eläkepäivistä sille tutussa paikassa, eikä sen sairaus mitenkään häiritse sen elämää kotikoirana.
Kuten aiemminkin kirjoitin, on minun tarkoitus ottaa uusi opaskoira. Toistaiseksi en kuitenkaan tiedä, kuinka kauan joudun uutta opaskoiraa odottamaan, luonteeltaan ja muilta ominaisuuksiltaan sopivan koiran löytymiseen kun voi mennä pitkäänkin. Ikävä kyllä tällä hetkelllä paimenkoiria ei myöskään ole koulutuksessa, joten edessä on mitä luultavimmin aikanaan väistämättä totuttelu arkeen eri rotuisen koiran kanssa kuin mitä Ava on.

Pohdintaa tulevaisuudesta

Reilut pari kuukautta sitten aloin ihmetellä omituista hajua, joka tuntui tulevan Avan takapäästä. Ensin ajattelin, että sillä olisi anaalirauhasissa jotakin, mutta kun haju ei helpottanut muutaman päivän ahkeralla suihkuttelulla lähdettiin eläinlääkäriin. Eläinlääkärissä todettiin, ettei anaalirauhasissa ollut häikkää, mutta sen sijaan Avalle oli puhjennut perianaalifistelia.
Diagnoosin jälkeen Avan vointi on ollut hyvin vaihteleva. Fistelit ovat lääkityksellä lähteneet paranemaan, mutta ilmeisesti fisteleihin käytetystä lääkkeestä Avalle tuli suolisto-oireita, joita nyt yritetään parantaa toisella lääkkeellä. Yleisvoinniltaan Ava on normaalia väsyneempi, eikä tahdo jaksaa keskittyä opastukseen. Varsinkin hankalissa paikoissa se kyllä tsemppaa, mutta tutuilla reiteillä se tuntuu välillä olevan aivan unessa.
Ajatukset Avan tulevaisuuden suhteen ovat ristiriitaiset. Toisaalta en haluaisi luovuttaa ja tahtoisin uskoa siihen, että Ava saadaan vielä kuntoon ja samalla myös sen keskittymiskyky palautuu ennalleen. Toisaalta koen, etten tällä hetkellä oikein voi luottaa sen kykyyn opastaa ja mietin, olisiko sittenkin järkevintä päästää se eläkkeelle ennen kuin sen keskittymiskyvyn puute aiheuttaa jonkin vaaratilanteen mahdollisesti meille molemmille.
Oma pohdintansa on vielä se, mitä teen, jos Ava ei voi jatkaa töitä. Ajatus Avasta luopumisesta tuntuu lähes mahdottomalta, muttei sen pitäminenkään ainakaan silloin, jos saisin uuden opaskoiran olisi välttämättä oikein mahdollista. Selvää on se, että jos Ava joutuu jättämään työnsä, haluan ilman muuta uuden oppaan, sillä olen näiden muutaman vuoden aikana tottunut liikkumaan koiran kanssa, eikä paluu pelkän valkoisen kepin kanssa kulkijaksi houkuttele. Kuitenkin mitä enemmän olen nähnyt erilaisia noutajaoppaita, sitä vahvempi tunne minulle on tullut siitä, etten sellaista välttämättä itselleni haluaisi ihan jo pelkästään sen karvan takia. Siihen, että sopiva saksanpaimen valmistuisi voi puolestaan mennä hyvin, hyvin pitkään.

Temppuilua

Lumi näyttää sataneen ainakin toistaiseksi jäädäkseen, ja Ava on ollut siitä kovin innoissaan. Lumi ja kylmä talvikeli tuntuu olevan sen mielestä niin ihanaa, että opastus on taas ottanut takapakkia. Ensimmäisinä lumisina päivinä pulkassa istuvista lapsista saatiin hepuleita ja niitä olisi ollut ilmeisesti myös kiva jahdata, ja yhä edelleen varsinkin rähiseviä koiria täytyy kytätä.

Lenkkireittejämme on ollut pakko aurausjärjestelyjen takia jonkin verran muuttaa. Varsinkin kylmimpinä päivinä ollaan myös kävelty huomattavasti normaalia vähemmän. Tämä on puolestaan näkynyt siinä, että Ava on taas alkanut eksyttää minua. Eksymiset eivät kuitenkaan onneksi ole olleet yhtä pahoja kuin viime talvena, joten uskon ja toivon, että ne menevät ohi, kunhan saadaan pidempiä lenkkejä tehtyä ja Ava tottuu taas talvikeliin.

Toiveita ja tavoitteita vuodelle 2016

Mielenkiinnolla olen lueskellut seuraamistani koira-blogeista vuoden viimeisiä postauksia siitä, miten kenelläkin onnistui kuluneelle vuodelle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen ja mitä kukakin asettaa treenitavoitteekseen ensi vuodelle. Meidän osalta ajattelin ensin, että ei kai työkoiralle nyt oikein mitään sen kummempia tavoitteita voi asettaa, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että kai minullakin kuitenkin jonkinlaisia tavoitteita, tai ainakin toiveita, on mielessäni ensi vuoden varalle.

Olen kyllä melkoisen tyytyväinen Avan arkiopastukseen, mutta toki vielä löytyy myös paljon parannettavaa. Kuten tänä vuonna opastuskokeissa käydessäkin näkyi, on Avan kaupunkiopastus ihan eri tasolla kuin maaseutuopastus, ja toivoisinkin siitäkin huolimatta, ettei minun tarvitse tällä hetkellä niin kauheasti maaseutumaisessa ympäristössä liikkua, että saataisiin treenattua tuota paremmaksi, sillä itselläni olisi silloin nykyistä levollisempi olo Avan kanssa kulkiessa, kun tietäisin, että se opastaa turvallisesti kaikenlaisissa ympäristöissä. Erityisiä kehittämiskohteita maaseutuopastuksessa ovat syrjän pito eli se, että Ava pitäisi minut tiukasti tien vasemmassa reunassa eikä lähtisi keskelle ajorataa seilaamaan sekä risteysten merkkaaminen oikeaoppisesti ne sisentämällä. Jos nuo ongelmat saataisiin karsittua, en pitäisi mahdottomana, etteikö Ava voisi saada palveluskoirapuolen opastuskokeista PAOP1-tulosta, mikä olisi tietenkin ihan hieno lisä. Toki se on minulle maailman paras opaskoira ihan ilman tuloksiakin. Toivoisin myös, että saataisiin treenattua sauvakävelyä ja juoksuopastusta vielä paljon lisää, niin saataisiin kunnolla vaihtelua lenkkeihin. Lisäksi yksi tärkeä juttu olisi meidän suhteen lujittaminen entisestään niin, ettei Avan opastus häiriintyisi yhtä paljon kuin nyt siitä, kun tapaan tuttuja.

Tokon osalta aiemmin kirjoittamani pitää edelleen paikkansa. Ensi vuonna toivoisin siis lähinnä pääseväni käymään ainakin yksissä kokeissa, vaikka tietysti sitä toivoisi myös, että pärjättäisiin. Tokon osalta tavoitteiden asettaminen tuntuu kuitenkin aika vaikealta, kun en pysty vertaamaan meidän tekemistä muiden koirakoiden tekemiseen, ja ajattelenkin, että ensimmäinen (tai ensimmäiset) koekäynnit aika pitkälti määrittävät sen, mitä pidän jatkossa tavoitteenamme, epärealistisia tavoitteita kun on ihan turha asettaa.

Suurimpana toiveenani ensi vuodelle on kuitenkin ennen muuta se, että Ava pysyisi kaikin puolin terveenä ja saisimme nauttia monista mukavista yhteisistä hetkistä.

Kuntoilua ja sairastelua

Tokokurssin päätyttyä olen lähinnä keskittynyt Avan kunnon kasvattamiseen. Viime talvena Ava meni nimittäin liukkaista keleistä aivan jumiin, ja kun liukkailla keleillä en itsekään ollut kovin halukas ulkoilemaan pitkiä aikoja sen kunto laski aika paljon. Niinpä ajattelin, että lumien tuloa odotellessa yritän rakentaa Avalle viime vuotta paremman pohjakunnon, ja ollaankin jatkettu niin sauvakävelyä kuin juoksulenkeillä käymistä. Kävin myös avustajan kanssa juoksemassa niin, että saatoin päästää Avan kokonaan vapaaksi, mistä Ava selvästi nautti, vaikka taisikin olla vähän hämmentynyt tilanteesta etenkin alkuun, sillä se juoksi edessämme siksakkia ikään kuin vahtien, ettei kumpikaan meistä vaan katoa mihinkään.

Myös uimassa ja vesijuoksussa ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti käyty. Molemmat tekisivät kyllä hyvää Avan kunnolle, kun vaan Ava olisi siinä kunnossa, että voisi mennä veteen. Jokin aika sitten Avalla oli tämän vuoden kolmas hotspotti, ja tällä hetkellä se potee ilmeisesti elämänsä ensimmäistä korvatulehdusta, joten joudutaan pitämään ainakin uinnista jonkin aikaa taukoa. Hotspoteista on onneksi selvitty pelkällä ahkeralla puhdistuksella ja karvojen ajelulla ja uskon, että korvatulehduskin paranee aikanaan. Eihän tuo koiran sairastamisen seuraaminen silti kuitenkaan mitenkään kivaa ole ihan jo siksikään, että sen seurauksena opastuskin on välillä melkoista haahuilua ja tuntuu aika epäreilulta edes vaatia Avalta normaalia työpanosta.

Vastikään käytin Avan myös hierojalla, ja oli taas ihana seurata, kuinka paljon hieronnasta on apua. Avalla oli jumeja niin niskassa, keskiselässä kuin etureisissä. Erityisesti etureisien jumien avaamisesta se taisi tykätä, sillä se päätti hierojan hieroessa niitä nostaa hierottavan takajalan hierojan reiden päälle ja venytellä sitä samalla oma-aloitteisesti taaksepäin. Itse huomaan hieronnan vaikutukset konkreettisimmin siinä, että voin silittää Avan selkää jopa silloin, kun se venyttelee takapäätään ilman, että sen selkälihakset alkavat väristä.

Tokon alkeet 6 ja pohdintaa toko-tavoitteista

Nyt on viimeinen kerta tokokurssilla ohi. Täytyy sanoa, että kuusi viikkoa hujahti ohi vähän liiankin nopeasti, ja tuntuu hieman haikealta ajatella, ettei seuraavasta ryhmätreenausmahdollisuudesta ole vielä tietoa. Tällä kertaa loistavan lisähäiriön treeniin toi kentälle satanut lumi. Minulla oli myös avustaja mukana treeneissä, ja etenkin aluksi Ava tuntui häiriintyvän jonkin verran myös hänestä. Alun lyhyt paikkamakuu meni aika hyvin, mitä nyt Ava hieman pälyili ympärilleen aina välillä, mutta katsoi kuitenkin aika paljon myös minuun.

Paikkamakuun jälkeen tehtiin kaikki yhtä aikaa seuraamista siten, että koiraa palkattiin ihan muutaman onnistuneen askeleen välein. Lisäksi seurautettiin koirat kentän toisesta päästä toiseen ensin kävellen ja sitten juosten, ja Ava otti aina silloin tällöin kontaktia myös juostessa. Paljolti sen liikkuminen oli kuitenkin vielä lähinnä vierellä kulkemista. Yllättävän suuri vaikutus Avan liikkumiseen ja kontaktinpitoon oli sillä, että kouluttajan kehotuksesta rupesin kävelemään nopeammin. Sitten harjoiteltiin jäävistä liikkeistä liikkeestä seisomista ja maahanmenoa, joita en ole Avan kanssa vielä juurikaan harjoitellut. Etenkin seisominen oli Avalle todella vaikeaa, mutta kun kokeiltiin kouluttajan neuvoa siitä, että kääntyisin Avan eteen heti käskyn annettuani, se sai ainakin jotenkin kiinni siitä, mitä piti tehdä, vaikkei oikein kuitenkaan malttanut kovin kauaa pysyä seisomassa. Liikkeestä maahanmenossa se malttoi pysyä paikallaan paremmin, mutta tarvitsi maahanmeno-käskyn lisäksi vielä lisäapuja ennen kuin suostui menemään maahan. Koska Ava maahan mentyäänkin jäi vähän levottomana katsomaan perääni, sain ohjeeksi, että tätä olisi hyvä harjoitella niin, että jätän koiran vain lyhyen matkan päähän, ettei se paineistu liikaa.

Viimeisenä tehtiin muutama luoksetulo niin, että luoksetuloreitillä oli häiriönä leluja ja nameja. Ava jätti heti ensimmäisellä yrityksellä houkutukset periaatteessa rauhaan, mutta lähti kuitenkin sen verran niiden suuntaan, että joutui kiertämään viereeni takakautta, vaikka itse olen koittanut opettaa sitä tulemaan sivulle etukautta. Yksi luoksetuloista oli mielestäni jo varsin hyvä, mutta siinäkin Ava kävi vähän minun takanani kääntymässä ennen kuin tuli sivulle, mitä en yhtään ihmettele, sillä se joutuu etukautta tullessaan käyttämään käännöksessä heikomman puolensa lihaksia. Uskon kuitenkin, että kun aikamme tätäkin treenataan, niin se edistyy, ja saa siinä samalla kaipaamaansa jumppaa.

Koulutuksen loputtua toisen kouluttajan kanssa jutellessa tuli puheeksi se, millaisia tavoitteita minulla on harrastuksellemme. Vastasin, että kyllä nyt ainakin ALO-luokan toivoisin voivani käydä Avan kanssa katsastamassa, mutta että katsotaan nyt. Ensisijaisesti ajattelen ainakin nyt, että haluaisin käydä kokeissa tarkastuttamassa, missä kohtaa koulutusta mennään ja kuulemassa jonkun ulkopuolisen mielipiteen siitä, miten Ava suoriutuu kustakin liikkeestä. Samalla toivon itse oppivani lisää niin koiran kouluttamisesta kuin Avastakin, ja minusta on mukavaa nähdä myös "tavallisia" koiraihmisiä.

Pitkästä aikaa sauvakävelyä

Muistatteko vielä, kuinka keväällä kirjoitin täällä meidän sauvakävelyopastusharjoituksista? Kesä ja suurin osa syksystäkin kului ilman sauvalenkkejä, mutta viime viikkoina olen ottanut sauvat taas mukaan lenkeille. Vaikka ensimmäisellä kerralla tauon jälkeen Ava oli alkuun todella hämmentynyt ja pyrki vain nuuskimaan opastuksen sijaan, tuntui opastaminen jo silloin sujuvan paljon paremmin kuin keväällä, kunhan alkuhämmennys väistyi. Uskonkin, että treenitauko itsessään oli tehnyt hyvää, ja tämän innoittamana täytyy varmaan jossain vaiheessa pitää myös kunnolla taukoa tokotreenaamisesta.

Edelleen sauvojen kanssa liikkeelle lähtiessä joudun hieman muistuttelemaan Avaa siitä, että sen tulisi tehdä töitä, mutta tällä hetkellä tuntuu, että Ava on selvästi tajunnut, että voi opastaa minua myös edessäni kulkiessa ja sen opastus paranee kerta kerralta. Ava tuntuu nauttivan, kun se pääsee etenemään normaalia ripeämpään tahtiin ja voi edetä sille luontaisemmilla, pidemmillä askeleilla, ja itse nautin siitä, että hartiat voivat liikkua kunnolla. Viime viikolla uskaltauduin myös hölkkäämään samaa opastustekniikkaa hyödyntäen eli niin, että Ava kulkee vetovaljaissa edessäni, ja varmasti ensi keväänä harrastetaan tätä enemmän.