Tämä päivä oli oikeastaan kopio eilisestä; aamulla
kävimme yhdellä harjoittelulenkillä ja iltapäivällä juoksuttamassa koiria joen varressa.
Treenilenkki sujui muuten ihan mukavasti, mutta "vahingossa"
pudottamani hanska ei tahtonut vieläkään löytyä. Sain ohjeeksi harjoitella
siten, että Ava pitäisi etsi-käskystä hanskaa vain suussaan, kunnes annan sille
luvan päästää irti. Harjoittelinkin tätä juuri ennen iltaruokaa niin, että Ava
sai palkkioksi ison kupillisen Yrjölän puuro-kuivaruokaseosta, jota se syö jo
taas oikein mielellään ja tuntuu odottavan vesi kielellä.
Joella meno oli vähän eilistä rauhallisempaa. Kutsuimme
eilisen tapaan koiria välillä luokse, ja luoksetulo alkoikin jo jotenkuten
sujua. Iltapäivä sujui puolestaan kuten eilenkin rauhallisissa merkeissä Avan
nukkuessa.
On vaikeaa uskoa, että kurssi on pian jo puolivälissä. Aamuisin
herätessä ja Avan tullessa vastaan tulee vieläkin sellainen tunne, että
"tämä on siis sittenkin totta, eikä vain jotain tosi hyvää unta.".
Toisaalta tuntuu jo harmittavalta lähteä päivälliselle, jonne koirat eivät
koskaan tule mukaan, pelkän kepin kanssa, kun liikkuminen sen kanssa tuntuu
koiran kanssa kulkemiseen verrattuna niin hankalalta. Vaikka Ava vielä
saattaakin ajoittain kävelyttää minua joitain esteitä päin, tunnen silti oloni
paljon varmemmaksi, kun se on mukanani opastamassa. Kun koira tuntuu edelleen
koko ajan toimivan yhä paremmin ja paremmin uskon, että ennemmin tai myöhemmin
pahimmat törmäilytkin jäävät pois, kunhan vain jaksamme harjoitella. Olen viime
päivien aikana myös huomannut, että hartiatkin ovat paljon vähemmän jumissa
kuin yleensä. Jää nähtäväksi, johtuuko se siitä, etten käytä juurikaan keppiä
vai siitä, etten täällä ollessani ole päivittäin tietenkään kantanut reilun kymmenen
kilon painoistakoulureppua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti