perjantai 1. toukokuuta 2015

Möllikisakuulumisia

Osallistuimme jälleen Avan kanssa möllikisoihin. Tällä kertaa konkariluokassa kisasi vain kolme koiraa, mikä luultavasti johtui siitä, että kisat olivat poikkeuksellisesti arkipäivänä. Saimme tämän vuoden muihin kisoihin verrattuna huonoimmat pisteet, mutta ilmeisesti rata oli haasteellinen kaikille koirakoille, sillä meille napsahti siitä huolimatta ykkössija. Vaikka pisteet jäivät alhaisiksi, tuntui opastus nyt kokonaisuutena paljon paremmalta kuin alkuvuodesta. Nuuskimista Avalla oli vain vähän, ja tuomarit kehuivat, että ruuhkassa se väisteli ihmisiä harvinaisen hyvin, mikä oli mukava kuulla, sillä välillä tuskailen juurikin tuon ihmisten kiertämisen vaikeuden kanssa. Eniten harjoittelua puolestaan vaatinee radan perusteella suunnan pitäminen eli se, että Ava kulkisi lähtökohtaisesti suoraan, kunnes käsken sen esimerkiksi kääntyä.