Ava nauttii eläkepäivistä

Kesän kuluessa fistelit katosivat Avalta lähes kokonaan, mutta se vaikutti väsyneeltä ja lopulta myös haluttomalta lähtemään opasvaljaiden kanssa liikenteeseen. Muutos aiempaan oli niin valtava, että päädyin lukemattomien eri ihmisten kanssa käytyjen keskustelujen sekä treenausyritysten jälkeen luopumaan Avasta. Nyt Ava nauttii hyvin ansaituista eläkepäivistä sille tutussa paikassa, eikä sen sairaus mitenkään häiritse sen elämää kotikoirana.
Kuten aiemminkin kirjoitin, on minun tarkoitus ottaa uusi opaskoira. Toistaiseksi en kuitenkaan tiedä, kuinka kauan joudun uutta opaskoiraa odottamaan, luonteeltaan ja muilta ominaisuuksiltaan sopivan koiran löytymiseen kun voi mennä pitkäänkin. Ikävä kyllä tällä hetkelllä paimenkoiria ei myöskään ole koulutuksessa, joten edessä on mitä luultavimmin aikanaan väistämättä totuttelu arkeen eri rotuisen koiran kanssa kuin mitä Ava on.

Pohdintaa tulevaisuudesta

Reilut pari kuukautta sitten aloin ihmetellä omituista hajua, joka tuntui tulevan Avan takapäästä. Ensin ajattelin, että sillä olisi anaalirauhasissa jotakin, mutta kun haju ei helpottanut muutaman päivän ahkeralla suihkuttelulla lähdettiin eläinlääkäriin. Eläinlääkärissä todettiin, ettei anaalirauhasissa ollut häikkää, mutta sen sijaan Avalle oli puhjennut perianaalifistelia.
Diagnoosin jälkeen Avan vointi on ollut hyvin vaihteleva. Fistelit ovat lääkityksellä lähteneet paranemaan, mutta ilmeisesti fisteleihin käytetystä lääkkeestä Avalle tuli suolisto-oireita, joita nyt yritetään parantaa toisella lääkkeellä. Yleisvoinniltaan Ava on normaalia väsyneempi, eikä tahdo jaksaa keskittyä opastukseen. Varsinkin hankalissa paikoissa se kyllä tsemppaa, mutta tutuilla reiteillä se tuntuu välillä olevan aivan unessa.
Ajatukset Avan tulevaisuuden suhteen ovat ristiriitaiset. Toisaalta en haluaisi luovuttaa ja tahtoisin uskoa siihen, että Ava saadaan vielä kuntoon ja samalla myös sen keskittymiskyky palautuu ennalleen. Toisaalta koen, etten tällä hetkellä oikein voi luottaa sen kykyyn opastaa ja mietin, olisiko sittenkin järkevintä päästää se eläkkeelle ennen kuin sen keskittymiskyvyn puute aiheuttaa jonkin vaaratilanteen mahdollisesti meille molemmille.
Oma pohdintansa on vielä se, mitä teen, jos Ava ei voi jatkaa töitä. Ajatus Avasta luopumisesta tuntuu lähes mahdottomalta, muttei sen pitäminenkään ainakaan silloin, jos saisin uuden opaskoiran olisi välttämättä oikein mahdollista. Selvää on se, että jos Ava joutuu jättämään työnsä, haluan ilman muuta uuden oppaan, sillä olen näiden muutaman vuoden aikana tottunut liikkumaan koiran kanssa, eikä paluu pelkän valkoisen kepin kanssa kulkijaksi houkuttele. Kuitenkin mitä enemmän olen nähnyt erilaisia noutajaoppaita, sitä vahvempi tunne minulle on tullut siitä, etten sellaista välttämättä itselleni haluaisi ihan jo pelkästään sen karvan takia. Siihen, että sopiva saksanpaimen valmistuisi voi puolestaan mennä hyvin, hyvin pitkään.

Temppuilua

Lumi näyttää sataneen ainakin toistaiseksi jäädäkseen, ja Ava on ollut siitä kovin innoissaan. Lumi ja kylmä talvikeli tuntuu olevan sen mielestä niin ihanaa, että opastus on taas ottanut takapakkia. Ensimmäisinä lumisina päivinä pulkassa istuvista lapsista saatiin hepuleita ja niitä olisi ollut ilmeisesti myös kiva jahdata, ja yhä edelleen varsinkin rähiseviä koiria täytyy kytätä.

Lenkkireittejämme on ollut pakko aurausjärjestelyjen takia jonkin verran muuttaa. Varsinkin kylmimpinä päivinä ollaan myös kävelty huomattavasti normaalia vähemmän. Tämä on puolestaan näkynyt siinä, että Ava on taas alkanut eksyttää minua. Eksymiset eivät kuitenkaan onneksi ole olleet yhtä pahoja kuin viime talvena, joten uskon ja toivon, että ne menevät ohi, kunhan saadaan pidempiä lenkkejä tehtyä ja Ava tottuu taas talvikeliin.