Jaksamisen rajamailla

Kun kysyin kesällä Avan kouluttajalta, saisimmeko ruveta treenaamaan tokoa, pohdin lähinnä, olisiko tokossa itsessään jotain, joka saattaisi haitata Avan opastusta. Viime viikkoina olen saanut huomata, että vaikka tokotreeni osin jopa parantaa Avan opastusta, niin treenaamisesta aiheutuva väsymys voi ajoittain olla sille haitallista. Olenkin joutunut paljon aiempaa enemmän pohtimaan Avan jaksamista. Muiden koirien tavoin Ava ei tahdo oikein näyttää väsymystään ennen kuin se on aivan uupunut. Kun uupumus sitten iskee, tuntuu kaikista yksinkertaisimpien käskyjenkin noudattaminen olevan Avalle aivan ylivoimaista.

Ongelmalliseksi väsymyksen tekee se, etten valitettavasti voi aina suunnitella menojani sen mukaan, mitä koira jaksaa. Niin pahalta kuin se onkin tuntunut, olen joutunut ajoittain lähtemään liikenteeseen valmiiksi väsyneen oppaan kanssa. Jokainen voi varmasti kuvitella, että Avan opastus on tällöin ollut hyvin kaukana "oppikirjan mukaisesta" opastuksesta, vaikka suoranaisilta vaaratilanteilta ollaan onneksi vältytty.

Tällä hetkellä yritän parhaani mukaan kokeilun kautta löytää sellaiset treenimäärät, joista Avan jaksaminen ei kärsisi. Avan tärkein tehtävä on kuitenkin minun turvallinen opastaminen, ja nähdäkseni velvollisuuteni on varmistaa, etten omalla toiminnallani hankaloita sen suoriutumista tästä tehtävästä. Aivan yksinkertaista päätösten tekeminen ei kuitenkaan ole, sillä kun Ava tuntuu nauttivan treenaamisesta, on helppoa ikään kuin unohtua treenaamaan.

Tokon alkeet 2

Viikon aikana treenasin silloin tällöin perusasentoa ja seuraamista Avan kanssa, ja toisella kurssikerralla sain huomata, ettei treeni ollut mennyt ihan hukkaan. Varsinkin seuraamisessa oli tapahtunut iso harppaus viikon takaiseen, ja Ava teki pari kertaa hienosti kontaktissa myös täyskäännöksen vasemmalle, vaikkemme olleet harjoitelleet sitä juurikaan kotona. Nyt, kun treenipaikkakin oli jo tuttu, oli Ava muutenkin levollisempi ja pystyi keskittymään hieman edelliskertaa paremmin.
Treenit itsessään olivat melkein kopio ensimmäisistä treeneistä, mutta alun perusasentoharjoittelua ei tehty, vaan otettiin yhteinen paikkamakuu koemaisesti eli niin, että kukin käski vuorollaan koiransa perusasennosta maahan ja jonkin ajan päästä taas perusasentoon. Avaa inhotti ensin märkä maa, mutta kun myöhemmin treenien aikana harjoittelimme sen kanssa maahanmenoa, sujui se jo paljon paremmin. Pari kertaa harjoittelin Avan kanssa seuraamispujotteluvuoroa odotellessa kaukokäskyjä, ja ainakin kun välimatka oli vielä lyhyt, se reagoi käskyihin mielestäni ihan kivasti.
Myös luoksetulo sujui tällä kertaa hieman paremmin. Ainoastaan lopun perusasento jäi vinoksi, mutta senkin Ava käskystä korjasi. Kokonaisuudessaan treeneistä jäi kyllä tosi hyvä mieli.

Tokon alkeet 1

Viikonloppuna osallistuttiin Avan kanssa taaas toko-koulutukseen. Kun aiempi tokokurssimme eteni niin, että jokaisella kerralla oli periaatteessa yksi alokasluokan liikkeistä teemana, niin odotin tältä kurssilta jotenkin ehkä samaa. Nyt kuitenkin treenattiin ennemminkin useampaa asiaa nopeammassa tempossa, mikä sopi minulle ja Avalle ehkä hiukan paremmin.

Treenit aloitettiin perusasennon harjoittelulla siten, että koiran piti ensin olla perusasennossa, sitten kävellä vierellä muutama askel ja taas pysähtyä perusasentoon. Avalle perusasento on vielä uusi juttu ja erityisen hämilleen se meni, kun sitä yhtäkkiä treenattiinkin noin. Seuraava perusasennosta maahanmeno -harjoitus menikin siltä jo vähän luontevammin, sitä kun on kuitenkin muutenkin treenattu. Kun jätin sen makuulle, se yritti pari kertaa nousta istumaan, mutta tuntui sitten taas muistavan, mistä hommassa oli kyse.

Seuraavaksi treenattiin seuraamista siten, että kouluttaja huuteli ohjeita, esimerkiksi "täyskäännös" tai "hidasta kävelyä". Avan kohdalla ei voi tässä vaiheessa puhuakaan toko-seuraamisesta, mutta harjoituksesta opin kuitenkin konkreettisesti sen, että normaali seuraamisvauhti saisi olla aika reipas. Myöhemmin tunnin aikana seurautimme yksitellen koiria myös ikään kuin pujotellen muiden ryhmäläisten vierestä. Kokeiltiin lisäksi luoksetuloa, jossa Avan ongelmana oli selkeästi se, ettei se ole vielä sinut perusasennon kanssa. Ilmeisesti epävarmuuttaan se kävi ensin tökkäämässä minua oikeaan jalkaan, moikkasi sitten vieressäni seissyttä avustajaani ikään kuin kysyen "tarkoittaako tuo, että mä saan tulla sun luokse?" ja vasta sitten tuli hieman vitkastellen perusasentoon. Kotiläksyksi saatiinkin perusasennon harjoittelua.

Teki vaihteeksi hyvää nähdä, kuinka tuo vastuuntuntoinen oppaaani on koira siinä missä mikä tahansa toinenkin koira. Avaa esimerkiksi kiinnosti pitkäkarvainen mäyräkoira, joka oli väritykseltään aika samanlainen kuin Ava. Hieman harmittamaan jäi vain se, ettei treeneissä tullut oikein tilaisuutta treenata liikkeiden tekemistä koira oikeassa kädessä, kun aikaa per harjoitus ei olllut niin kauheasti, mutta ehtiihän niitä sitten kaksistaan Avan kanssa, todella kisamenestys mielessä treenaavat kun eivät kuitenkaan varmaan koe oikean puolen harjoittelua kovin tarpeelliseksi.

Merkillistä käytöstä

Viime viikonvaihteessa annoin Avalle syksyn matokuurin. Ava on kaikkien hoitotoimenpiteiden kanssa yleisesti ottaen todella yhteistyöhaluinen, mutta madotusta se inhoaakin sitten yli kaiken, ja kuurin syöttäminen sille oli melkoista taistelua. Ongelmat eivät päättyneet kuitenkaan itse kuurin antamiseen, sillä Ava alkoi käyttäytyä todella oudosti. Olen kiinnittänyt sen poikkeavaan käytökseen matokuurien aikana ennenkin huomiota, mutta nyt sen käytös muuttui vielä merkittävämmin, ja ensi keväänä kokeillaan kyllä jotain muuta matolääkettä.

Normaalisti yksinkertaisten opastustehtävien hoitaminen tuntui olevan Avalle ajoittain todella vaikeaa. Jos käskin sen esimerkiksi etsiä korttelin keskellä olevan suojatien, se ei välttämättä vienyt minua oikeaan kohtaan ja empi muutenkin hirveästi. Lisäksi se oli yhtäkkiä kiinnostunut vieraista koirista ja ihmisistä, ja arkaili esimerkiksi avoportaissa kulkemista. Olin niin hämmentynyt itsekin sen oudosta käytöksestä, että tuntui, etten aina edes ymmärtänyt kieltää sitä silloin kun olisi pitänyt. Onneksi käytös on kuurin jälkeen hiljalleen taas normalisoitunut, ja ainakin osaan myös entistä enemmän arvostaa Avan normaalia työskentelyä.

Suomi-Latvia-Viro maaottelussa

Vuoden opastuskisojen huipentumana pääsimme möllikisamenestyksen ansiosta Avan kanssa edustamaan Suomea tänä vuonna täällä kotimaassa käydyssä Suomi-Latvia-Viro maaottelussa. Jokaisella maalla oli ottelussa kaksi koirakkoa, ja jokaisesta maasta oli myös yksi tuomari. Tasapuolisuuden varmistamiseksi kunkin koirakon suorituksen arvostelivat kaksi ulkomaalaista tuomaria ja oman maan tuomari toimi niin sanottuna liikkeenohjaajana eli kertoi koirakolle, mitä koiralta piti milloinkin pyytää.

Suomi sijoittui joukkueena hopealle, Viro voitti ja Latvia jäi tällä kertaa viimeisenä pronssille. Avan kanssa emme tehneet kovin hyvää suoritusta, mutta toinen Suomen koirakko suoriutui radasta mallikelpoisesti. Olin nukkunut edellisen yön huonosti ja Ava oli lähes koko radan melko paineistunut ja veti ajoittain aivan liikaa. Sääntöinä kilpailussa käytettiin möllikoesääntöjä, joten kaupunki- ja maaseutuosuuksia ei ollut palveluskoirapuolen kokeiden tapaan erikseen, mutta hieman yllättäen suurin osa radasta oli maaseutumaisessa ympäristössä. Niinpä epäonnistuminen radalla ei ollut minulle yllätys, Avan maaseutuopastus kun on huomattavasti heikompaa kuin kaupunkiopastus. Radalla kuitenkin saimme ottaa uusiksi monia epäonnistuneita kohtia ja rata toimikin varmasti todella hyvänä muistutuksena Avalle siitä, miten sen tulisi maaseutuympäristössä opastaa.

Kilpailun lomassa oli mukava jututtaa virolaisia ja latvialaisia opaskoirankäyttäjiä, ja sainkin paljon mielenkiintoista tietoa niin kyseisten maiden opaskoiratilanteesta kuin näkövammaisten tilanteesta kyseisissä maissa ylipäätään. Oli mahtavaa päästä mukaan tällaiseen maailmanlaajuisesti ainutlaatuiseen tapahtumaan ja toivon, että tätä vuosia jatkunutta maaotteluperinnettä pidetään jatkossakin yllä.