Toiveita ja tavoitteita vuodelle 2016

Mielenkiinnolla olen lueskellut seuraamistani koira-blogeista vuoden viimeisiä postauksia siitä, miten kenelläkin onnistui kuluneelle vuodelle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen ja mitä kukakin asettaa treenitavoitteekseen ensi vuodelle. Meidän osalta ajattelin ensin, että ei kai työkoiralle nyt oikein mitään sen kummempia tavoitteita voi asettaa, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että kai minullakin kuitenkin jonkinlaisia tavoitteita, tai ainakin toiveita, on mielessäni ensi vuoden varalle.

Olen kyllä melkoisen tyytyväinen Avan arkiopastukseen, mutta toki vielä löytyy myös paljon parannettavaa. Kuten tänä vuonna opastuskokeissa käydessäkin näkyi, on Avan kaupunkiopastus ihan eri tasolla kuin maaseutuopastus, ja toivoisinkin siitäkin huolimatta, ettei minun tarvitse tällä hetkellä niin kauheasti maaseutumaisessa ympäristössä liikkua, että saataisiin treenattua tuota paremmaksi, sillä itselläni olisi silloin nykyistä levollisempi olo Avan kanssa kulkiessa, kun tietäisin, että se opastaa turvallisesti kaikenlaisissa ympäristöissä. Erityisiä kehittämiskohteita maaseutuopastuksessa ovat syrjän pito eli se, että Ava pitäisi minut tiukasti tien vasemmassa reunassa eikä lähtisi keskelle ajorataa seilaamaan sekä risteysten merkkaaminen oikeaoppisesti ne sisentämällä. Jos nuo ongelmat saataisiin karsittua, en pitäisi mahdottomana, etteikö Ava voisi saada palveluskoirapuolen opastuskokeista PAOP1-tulosta, mikä olisi tietenkin ihan hieno lisä. Toki se on minulle maailman paras opaskoira ihan ilman tuloksiakin. Toivoisin myös, että saataisiin treenattua sauvakävelyä ja juoksuopastusta vielä paljon lisää, niin saataisiin kunnolla vaihtelua lenkkeihin. Lisäksi yksi tärkeä juttu olisi meidän suhteen lujittaminen entisestään niin, ettei Avan opastus häiriintyisi yhtä paljon kuin nyt siitä, kun tapaan tuttuja.

Tokon osalta aiemmin kirjoittamani pitää edelleen paikkansa. Ensi vuonna toivoisin siis lähinnä pääseväni käymään ainakin yksissä kokeissa, vaikka tietysti sitä toivoisi myös, että pärjättäisiin. Tokon osalta tavoitteiden asettaminen tuntuu kuitenkin aika vaikealta, kun en pysty vertaamaan meidän tekemistä muiden koirakoiden tekemiseen, ja ajattelenkin, että ensimmäinen (tai ensimmäiset) koekäynnit aika pitkälti määrittävät sen, mitä pidän jatkossa tavoitteenamme, epärealistisia tavoitteita kun on ihan turha asettaa.

Suurimpana toiveenani ensi vuodelle on kuitenkin ennen muuta se, että Ava pysyisi kaikin puolin terveenä ja saisimme nauttia monista mukavista yhteisistä hetkistä.

Kuntoilua ja sairastelua

Tokokurssin päätyttyä olen lähinnä keskittynyt Avan kunnon kasvattamiseen. Viime talvena Ava meni nimittäin liukkaista keleistä aivan jumiin, ja kun liukkailla keleillä en itsekään ollut kovin halukas ulkoilemaan pitkiä aikoja sen kunto laski aika paljon. Niinpä ajattelin, että lumien tuloa odotellessa yritän rakentaa Avalle viime vuotta paremman pohjakunnon, ja ollaankin jatkettu niin sauvakävelyä kuin juoksulenkeillä käymistä. Kävin myös avustajan kanssa juoksemassa niin, että saatoin päästää Avan kokonaan vapaaksi, mistä Ava selvästi nautti, vaikka taisikin olla vähän hämmentynyt tilanteesta etenkin alkuun, sillä se juoksi edessämme siksakkia ikään kuin vahtien, ettei kumpikaan meistä vaan katoa mihinkään.

Myös uimassa ja vesijuoksussa ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti käyty. Molemmat tekisivät kyllä hyvää Avan kunnolle, kun vaan Ava olisi siinä kunnossa, että voisi mennä veteen. Jokin aika sitten Avalla oli tämän vuoden kolmas hotspotti, ja tällä hetkellä se potee ilmeisesti elämänsä ensimmäistä korvatulehdusta, joten joudutaan pitämään ainakin uinnista jonkin aikaa taukoa. Hotspoteista on onneksi selvitty pelkällä ahkeralla puhdistuksella ja karvojen ajelulla ja uskon, että korvatulehduskin paranee aikanaan. Eihän tuo koiran sairastamisen seuraaminen silti kuitenkaan mitenkään kivaa ole ihan jo siksikään, että sen seurauksena opastuskin on välillä melkoista haahuilua ja tuntuu aika epäreilulta edes vaatia Avalta normaalia työpanosta.

Vastikään käytin Avan myös hierojalla, ja oli taas ihana seurata, kuinka paljon hieronnasta on apua. Avalla oli jumeja niin niskassa, keskiselässä kuin etureisissä. Erityisesti etureisien jumien avaamisesta se taisi tykätä, sillä se päätti hierojan hieroessa niitä nostaa hierottavan takajalan hierojan reiden päälle ja venytellä sitä samalla oma-aloitteisesti taaksepäin. Itse huomaan hieronnan vaikutukset konkreettisimmin siinä, että voin silittää Avan selkää jopa silloin, kun se venyttelee takapäätään ilman, että sen selkälihakset alkavat väristä.

Tokon alkeet 6 ja pohdintaa toko-tavoitteista

Nyt on viimeinen kerta tokokurssilla ohi. Täytyy sanoa, että kuusi viikkoa hujahti ohi vähän liiankin nopeasti, ja tuntuu hieman haikealta ajatella, ettei seuraavasta ryhmätreenausmahdollisuudesta ole vielä tietoa. Tällä kertaa loistavan lisähäiriön treeniin toi kentälle satanut lumi. Minulla oli myös avustaja mukana treeneissä, ja etenkin aluksi Ava tuntui häiriintyvän jonkin verran myös hänestä. Alun lyhyt paikkamakuu meni aika hyvin, mitä nyt Ava hieman pälyili ympärilleen aina välillä, mutta katsoi kuitenkin aika paljon myös minuun.

Paikkamakuun jälkeen tehtiin kaikki yhtä aikaa seuraamista siten, että koiraa palkattiin ihan muutaman onnistuneen askeleen välein. Lisäksi seurautettiin koirat kentän toisesta päästä toiseen ensin kävellen ja sitten juosten, ja Ava otti aina silloin tällöin kontaktia myös juostessa. Paljolti sen liikkuminen oli kuitenkin vielä lähinnä vierellä kulkemista. Yllättävän suuri vaikutus Avan liikkumiseen ja kontaktinpitoon oli sillä, että kouluttajan kehotuksesta rupesin kävelemään nopeammin. Sitten harjoiteltiin jäävistä liikkeistä liikkeestä seisomista ja maahanmenoa, joita en ole Avan kanssa vielä juurikaan harjoitellut. Etenkin seisominen oli Avalle todella vaikeaa, mutta kun kokeiltiin kouluttajan neuvoa siitä, että kääntyisin Avan eteen heti käskyn annettuani, se sai ainakin jotenkin kiinni siitä, mitä piti tehdä, vaikkei oikein kuitenkaan malttanut kovin kauaa pysyä seisomassa. Liikkeestä maahanmenossa se malttoi pysyä paikallaan paremmin, mutta tarvitsi maahanmeno-käskyn lisäksi vielä lisäapuja ennen kuin suostui menemään maahan. Koska Ava maahan mentyäänkin jäi vähän levottomana katsomaan perääni, sain ohjeeksi, että tätä olisi hyvä harjoitella niin, että jätän koiran vain lyhyen matkan päähän, ettei se paineistu liikaa.

Viimeisenä tehtiin muutama luoksetulo niin, että luoksetuloreitillä oli häiriönä leluja ja nameja. Ava jätti heti ensimmäisellä yrityksellä houkutukset periaatteessa rauhaan, mutta lähti kuitenkin sen verran niiden suuntaan, että joutui kiertämään viereeni takakautta, vaikka itse olen koittanut opettaa sitä tulemaan sivulle etukautta. Yksi luoksetuloista oli mielestäni jo varsin hyvä, mutta siinäkin Ava kävi vähän minun takanani kääntymässä ennen kuin tuli sivulle, mitä en yhtään ihmettele, sillä se joutuu etukautta tullessaan käyttämään käännöksessä heikomman puolensa lihaksia. Uskon kuitenkin, että kun aikamme tätäkin treenataan, niin se edistyy, ja saa siinä samalla kaipaamaansa jumppaa.

Koulutuksen loputtua toisen kouluttajan kanssa jutellessa tuli puheeksi se, millaisia tavoitteita minulla on harrastuksellemme. Vastasin, että kyllä nyt ainakin ALO-luokan toivoisin voivani käydä Avan kanssa katsastamassa, mutta että katsotaan nyt. Ensisijaisesti ajattelen ainakin nyt, että haluaisin käydä kokeissa tarkastuttamassa, missä kohtaa koulutusta mennään ja kuulemassa jonkun ulkopuolisen mielipiteen siitä, miten Ava suoriutuu kustakin liikkeestä. Samalla toivon itse oppivani lisää niin koiran kouluttamisesta kuin Avastakin, ja minusta on mukavaa nähdä myös "tavallisia" koiraihmisiä.

Pitkästä aikaa sauvakävelyä

Muistatteko vielä, kuinka keväällä kirjoitin täällä meidän sauvakävelyopastusharjoituksista? Kesä ja suurin osa syksystäkin kului ilman sauvalenkkejä, mutta viime viikkoina olen ottanut sauvat taas mukaan lenkeille. Vaikka ensimmäisellä kerralla tauon jälkeen Ava oli alkuun todella hämmentynyt ja pyrki vain nuuskimaan opastuksen sijaan, tuntui opastaminen jo silloin sujuvan paljon paremmin kuin keväällä, kunhan alkuhämmennys väistyi. Uskonkin, että treenitauko itsessään oli tehnyt hyvää, ja tämän innoittamana täytyy varmaan jossain vaiheessa pitää myös kunnolla taukoa tokotreenaamisesta.

Edelleen sauvojen kanssa liikkeelle lähtiessä joudun hieman muistuttelemaan Avaa siitä, että sen tulisi tehdä töitä, mutta tällä hetkellä tuntuu, että Ava on selvästi tajunnut, että voi opastaa minua myös edessäni kulkiessa ja sen opastus paranee kerta kerralta. Ava tuntuu nauttivan, kun se pääsee etenemään normaalia ripeämpään tahtiin ja voi edetä sille luontaisemmilla, pidemmillä askeleilla, ja itse nautin siitä, että hartiat voivat liikkua kunnolla. Viime viikolla uskaltauduin myös hölkkäämään samaa opastustekniikkaa hyödyntäen eli niin, että Ava kulkee vetovaljaissa edessäni, ja varmasti ensi keväänä harrastetaan tätä enemmän.

Tokon alkeet 5

Tämänkertaisena teemana loppuaan lähestyvällä tokokurssilla oli häiriötreeni. Tehtiin vanhoja tuttuja harjoituksia, paikallaanoloa istuen ja maaten ja asennonvaihtoja niin, että treeniin pyrittiin lisäämään jokin häiriö. Paikallaanolossa ohjaajat itse yrittivät häiritä koiraansa esimerkiksi hyppelemällä, ja asennonvaihtoja tehdessämme kouluttaja puolestaan kulki ohitsemme huudellen milloin mitäkin käskysanoja samaan aikaan, kun olimme antamassa varsinaista käskyä koirillemme. Ava suoriutui etenkin asennonvaihdoista häiriöstä huolimatta hyvin. Muutoinkin kiinnitin heti treenien alussa huomiota siihen, että vaikka Ava oli hieman levoton, se meni nyt paljon paremmin käskystä maahan kuin aiemmin.

Suurimmat vaikeudet Avalla oli tällä kertaa seuraamisessa, vaikka sitä tehtiin vain lyhyitä muutaman askeleen mittaisia pätkiä, eikä siihen juuri lisätty häiriötekijöitä. Seuraamista ei toki ihan viime päivinä niin olla harjoiteltukaan, joten sikäli asia ei tullut yllätyksenä. Seuraamisen koen myös itse tällä hetkellä ehdottomasti vaikeimmaksi liikkeeksi, sillä jotta en vahingossa osuisi Avaan vasemmalla kädelläni, tulisi sen pitää päätään juuri tietyssä asennossa reittäni vasten. Näinhän tokossa ei siis yleensä menetellä, mutta tämä on yksi niistä mukautuksista, joita minun on pakko ollut liikkeisiin tehdä, jotta voisin itsenäisesti kontrolloida koiraa.

Seuraamisen jälkeen ruvettiin meille täysin uutena juttuna treenaamaan merkin kiertoa, ja Ava oli aivan kuin eri koira. Itseasiassa se innostui kiertämisharjoituksista niin, että kun päästin sen tauolle, se yritti lähteä juoksemaan täyttä vauhtia treenikenttää ympäri. Täytyy sanoa, että myös itse nautin siitä, että päästiin välillä treenaamaan jotain kokonaan uutta, vaikka pitkälti yritän pitää kiinni periaatteesta, että yritän opetella Avan kanssa yhden asian kerrallaan.

Tokon alkeet 4

"Tokokuherruskuukausi" on selvästikin meidän osaltamme päättynyt. Ava oli nyt neljännellä kurssikerralla jotenkin väsähtäneen oloinen, eikä sääkään ollut kovin hyvä, vaikkakaan ei niin häirinnyt, kun sekä itsellä että Avalla oli sadevaatteet yllä. Lisäksi omaa treeni-intoa nakersi se, että tämänkertaiset kouluttajat selvästi stressasivat näkövammaisen kanssa toimimista ja valittelivat kurssikerran aikana useampaan otteeseen sitä, etteivät ole tottuneet ohjeistamaan näkövammaista. Valitettavasti tämä tarkoitti sitä, etten varmastikaan saanut heiltä samalla tavalla neuvoja siitä, miten koulutuksen kanssa edetä kuin jos he olisivat pystyneet keskittymään sen seuraamiseen, miten koirani toimii.

Aluksi treeneissä tehtiin paikkamakuuta ja paikalla istumista koko ryhmänä. Tämän jälkeen yksi kerrallaan käytiin treenaamassa toisen kouluttajan kanssa noutoa, kun taas toisen kouluttajan kanssa käytiin yksi kerrallaan treenaamassa estehypppyä ja luoksetuloa. Avalla noudon kanssa ongelmana on sekä pureskelu että se, ettei se malttaisi pitää noutoesinettä siihen asti, kunnes annan luvan irrottaa. Kouluttaja ehdotti, että vaihtaisin palkkaustapaa, ja mielenkiinnolla lähdenkin nyt kokeilemaan, josko se auttaisi.

Estehypyssä näkyi jälleen se, ettei Ava ole vielä sisäistänyt sitä, mitä siltä vaadittaisiin. Opettamaani hieman muuneltuun perusasentoon, jossa se pitää kontaktia pitämällä päätään reiteäni vasten, se tulee kyllä hyvin, muttei meinaa muistaa hypätä esteen yli. Luoksetulossa Ava puolestaan ei ensin tullut ensimmäisellä käskyllä kuin vähän matkaa minua kohti, ja toisella yrityksellä se meinasi lähteä mukaani siinä vaiheessa, kun jätin sen odottamaan mennäkseni kouluttajan kanssa sopivan matkan päähän.

Tokon alkeet 3

Tällä kertaa tokokurssilla treenattiin uusina juttuina kaukokäskyjä (istumista ja maahanmenoa) sekä estehyppyä. Tähän asti olen kaukokäskyjä treenatessa voinut melkolailla luottaa siihen, että jos kuulen Avan nousevan, se on silloin noussut käskyni mukaisesti istumaan. Tänään kuitenkin sattui useamman kerran niin, että se nousikin seisomaan, mutta onneksi muut kurssilaiset auttoivat sitten minua kertomalla asiasta. Sinänsä saatiin kyllä hyvää palautetta kouluttajalta siitä, ettei Ava lähde käskyjä noudattaessaan liikkumaan mihinkään suuntaan.

Estehyppy puolestaan on varmaan Avan lempiliike alokasluokan liikkeistä. Alkuun Avaa tarvitsi kyllä muutaman kerran muistuttaa siitä, että este on tarkoitus ylittää eikä kiertää, mutta sen jälkeen se hyppäsi muutaman kerran ihan innoissaan ja tuli todella hienosti suoraan sivulle perusasentoon. Kovin montaa toistoa en kuitenkaan uskaltanut ottaa, etten vaan vahingossakaan rasittaisi Avan lonkkia liikaa.

Jaksamisen rajamailla

Kun kysyin kesällä Avan kouluttajalta, saisimmeko ruveta treenaamaan tokoa, pohdin lähinnä, olisiko tokossa itsessään jotain, joka saattaisi haitata Avan opastusta. Viime viikkoina olen saanut huomata, että vaikka tokotreeni osin jopa parantaa Avan opastusta, niin treenaamisesta aiheutuva väsymys voi ajoittain olla sille haitallista. Olenkin joutunut paljon aiempaa enemmän pohtimaan Avan jaksamista. Muiden koirien tavoin Ava ei tahdo oikein näyttää väsymystään ennen kuin se on aivan uupunut. Kun uupumus sitten iskee, tuntuu kaikista yksinkertaisimpien käskyjenkin noudattaminen olevan Avalle aivan ylivoimaista.

Ongelmalliseksi väsymyksen tekee se, etten valitettavasti voi aina suunnitella menojani sen mukaan, mitä koira jaksaa. Niin pahalta kuin se onkin tuntunut, olen joutunut ajoittain lähtemään liikenteeseen valmiiksi väsyneen oppaan kanssa. Jokainen voi varmasti kuvitella, että Avan opastus on tällöin ollut hyvin kaukana "oppikirjan mukaisesta" opastuksesta, vaikka suoranaisilta vaaratilanteilta ollaan onneksi vältytty.

Tällä hetkellä yritän parhaani mukaan kokeilun kautta löytää sellaiset treenimäärät, joista Avan jaksaminen ei kärsisi. Avan tärkein tehtävä on kuitenkin minun turvallinen opastaminen, ja nähdäkseni velvollisuuteni on varmistaa, etten omalla toiminnallani hankaloita sen suoriutumista tästä tehtävästä. Aivan yksinkertaista päätösten tekeminen ei kuitenkaan ole, sillä kun Ava tuntuu nauttivan treenaamisesta, on helppoa ikään kuin unohtua treenaamaan.

Tokon alkeet 2

Viikon aikana treenasin silloin tällöin perusasentoa ja seuraamista Avan kanssa, ja toisella kurssikerralla sain huomata, ettei treeni ollut mennyt ihan hukkaan. Varsinkin seuraamisessa oli tapahtunut iso harppaus viikon takaiseen, ja Ava teki pari kertaa hienosti kontaktissa myös täyskäännöksen vasemmalle, vaikkemme olleet harjoitelleet sitä juurikaan kotona. Nyt, kun treenipaikkakin oli jo tuttu, oli Ava muutenkin levollisempi ja pystyi keskittymään hieman edelliskertaa paremmin.
Treenit itsessään olivat melkein kopio ensimmäisistä treeneistä, mutta alun perusasentoharjoittelua ei tehty, vaan otettiin yhteinen paikkamakuu koemaisesti eli niin, että kukin käski vuorollaan koiransa perusasennosta maahan ja jonkin ajan päästä taas perusasentoon. Avaa inhotti ensin märkä maa, mutta kun myöhemmin treenien aikana harjoittelimme sen kanssa maahanmenoa, sujui se jo paljon paremmin. Pari kertaa harjoittelin Avan kanssa seuraamispujotteluvuoroa odotellessa kaukokäskyjä, ja ainakin kun välimatka oli vielä lyhyt, se reagoi käskyihin mielestäni ihan kivasti.
Myös luoksetulo sujui tällä kertaa hieman paremmin. Ainoastaan lopun perusasento jäi vinoksi, mutta senkin Ava käskystä korjasi. Kokonaisuudessaan treeneistä jäi kyllä tosi hyvä mieli.

Tokon alkeet 1

Viikonloppuna osallistuttiin Avan kanssa taaas toko-koulutukseen. Kun aiempi tokokurssimme eteni niin, että jokaisella kerralla oli periaatteessa yksi alokasluokan liikkeistä teemana, niin odotin tältä kurssilta jotenkin ehkä samaa. Nyt kuitenkin treenattiin ennemminkin useampaa asiaa nopeammassa tempossa, mikä sopi minulle ja Avalle ehkä hiukan paremmin.

Treenit aloitettiin perusasennon harjoittelulla siten, että koiran piti ensin olla perusasennossa, sitten kävellä vierellä muutama askel ja taas pysähtyä perusasentoon. Avalle perusasento on vielä uusi juttu ja erityisen hämilleen se meni, kun sitä yhtäkkiä treenattiinkin noin. Seuraava perusasennosta maahanmeno -harjoitus menikin siltä jo vähän luontevammin, sitä kun on kuitenkin muutenkin treenattu. Kun jätin sen makuulle, se yritti pari kertaa nousta istumaan, mutta tuntui sitten taas muistavan, mistä hommassa oli kyse.

Seuraavaksi treenattiin seuraamista siten, että kouluttaja huuteli ohjeita, esimerkiksi "täyskäännös" tai "hidasta kävelyä". Avan kohdalla ei voi tässä vaiheessa puhuakaan toko-seuraamisesta, mutta harjoituksesta opin kuitenkin konkreettisesti sen, että normaali seuraamisvauhti saisi olla aika reipas. Myöhemmin tunnin aikana seurautimme yksitellen koiria myös ikään kuin pujotellen muiden ryhmäläisten vierestä. Kokeiltiin lisäksi luoksetuloa, jossa Avan ongelmana oli selkeästi se, ettei se ole vielä sinut perusasennon kanssa. Ilmeisesti epävarmuuttaan se kävi ensin tökkäämässä minua oikeaan jalkaan, moikkasi sitten vieressäni seissyttä avustajaani ikään kuin kysyen "tarkoittaako tuo, että mä saan tulla sun luokse?" ja vasta sitten tuli hieman vitkastellen perusasentoon. Kotiläksyksi saatiinkin perusasennon harjoittelua.

Teki vaihteeksi hyvää nähdä, kuinka tuo vastuuntuntoinen oppaaani on koira siinä missä mikä tahansa toinenkin koira. Avaa esimerkiksi kiinnosti pitkäkarvainen mäyräkoira, joka oli väritykseltään aika samanlainen kuin Ava. Hieman harmittamaan jäi vain se, ettei treeneissä tullut oikein tilaisuutta treenata liikkeiden tekemistä koira oikeassa kädessä, kun aikaa per harjoitus ei olllut niin kauheasti, mutta ehtiihän niitä sitten kaksistaan Avan kanssa, todella kisamenestys mielessä treenaavat kun eivät kuitenkaan varmaan koe oikean puolen harjoittelua kovin tarpeelliseksi.

Merkillistä käytöstä

Viime viikonvaihteessa annoin Avalle syksyn matokuurin. Ava on kaikkien hoitotoimenpiteiden kanssa yleisesti ottaen todella yhteistyöhaluinen, mutta madotusta se inhoaakin sitten yli kaiken, ja kuurin syöttäminen sille oli melkoista taistelua. Ongelmat eivät päättyneet kuitenkaan itse kuurin antamiseen, sillä Ava alkoi käyttäytyä todella oudosti. Olen kiinnittänyt sen poikkeavaan käytökseen matokuurien aikana ennenkin huomiota, mutta nyt sen käytös muuttui vielä merkittävämmin, ja ensi keväänä kokeillaan kyllä jotain muuta matolääkettä.

Normaalisti yksinkertaisten opastustehtävien hoitaminen tuntui olevan Avalle ajoittain todella vaikeaa. Jos käskin sen esimerkiksi etsiä korttelin keskellä olevan suojatien, se ei välttämättä vienyt minua oikeaan kohtaan ja empi muutenkin hirveästi. Lisäksi se oli yhtäkkiä kiinnostunut vieraista koirista ja ihmisistä, ja arkaili esimerkiksi avoportaissa kulkemista. Olin niin hämmentynyt itsekin sen oudosta käytöksestä, että tuntui, etten aina edes ymmärtänyt kieltää sitä silloin kun olisi pitänyt. Onneksi käytös on kuurin jälkeen hiljalleen taas normalisoitunut, ja ainakin osaan myös entistä enemmän arvostaa Avan normaalia työskentelyä.

Suomi-Latvia-Viro maaottelussa

Vuoden opastuskisojen huipentumana pääsimme möllikisamenestyksen ansiosta Avan kanssa edustamaan Suomea tänä vuonna täällä kotimaassa käydyssä Suomi-Latvia-Viro maaottelussa. Jokaisella maalla oli ottelussa kaksi koirakkoa, ja jokaisesta maasta oli myös yksi tuomari. Tasapuolisuuden varmistamiseksi kunkin koirakon suorituksen arvostelivat kaksi ulkomaalaista tuomaria ja oman maan tuomari toimi niin sanottuna liikkeenohjaajana eli kertoi koirakolle, mitä koiralta piti milloinkin pyytää.

Suomi sijoittui joukkueena hopealle, Viro voitti ja Latvia jäi tällä kertaa viimeisenä pronssille. Avan kanssa emme tehneet kovin hyvää suoritusta, mutta toinen Suomen koirakko suoriutui radasta mallikelpoisesti. Olin nukkunut edellisen yön huonosti ja Ava oli lähes koko radan melko paineistunut ja veti ajoittain aivan liikaa. Sääntöinä kilpailussa käytettiin möllikoesääntöjä, joten kaupunki- ja maaseutuosuuksia ei ollut palveluskoirapuolen kokeiden tapaan erikseen, mutta hieman yllättäen suurin osa radasta oli maaseutumaisessa ympäristössä. Niinpä epäonnistuminen radalla ei ollut minulle yllätys, Avan maaseutuopastus kun on huomattavasti heikompaa kuin kaupunkiopastus. Radalla kuitenkin saimme ottaa uusiksi monia epäonnistuneita kohtia ja rata toimikin varmasti todella hyvänä muistutuksena Avalle siitä, miten sen tulisi maaseutuympäristössä opastaa.

Kilpailun lomassa oli mukava jututtaa virolaisia ja latvialaisia opaskoirankäyttäjiä, ja sainkin paljon mielenkiintoista tietoa niin kyseisten maiden opaskoiratilanteesta kuin näkövammaisten tilanteesta kyseisissä maissa ylipäätään. Oli mahtavaa päästä mukaan tällaiseen maailmanlaajuisesti ainutlaatuiseen tapahtumaan ja toivon, että tätä vuosia jatkunutta maaotteluperinnettä pidetään jatkossakin yllä.

Kotitottiksesta tokoon

Siitä saakka, kun sain Avan, olen pyrkinyt tekemään lähes päivittäin sen kanssa pientä tottista. Itsepintainen toiveeni löytää meille jotain säännöllistä harrastusta, joka ei häiritsisi Avan opastusta johdatti meidät kuitenkin loppukesän aikana tokon pariin. Tämän myötä kotitottiskin on muuttunut jossain määrin suunnitelmallisemmaksi treenaamiseksi ja innolla odotan piakkoin alkavaa toista tokokurssia.

Toistaiseksi haasteellisinta on ollut kontaktin opettaminen. Ensin piti keksiä, mikä meillä voisi toimia katsekontaktin korvikkeena, sillä niin minä kuin Avakin tiedämme, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia kontrolloida, katsooko se minuun vai ei. Toiseksi luulen, että Avalle on ollut myös hankalaa (vaikkakin myös rentouttavaa) päästää tokotreenihetkien ajaksi irti siitä ajatuksesta, että sen pitäisi huolehtia minusta. Hiljalleen edistystä on tapahtunut, mutta etenkin seuraamisen kanssa meillä on vielä varmasti useamman kuukauden treenaaminen edessä. Muutoin oikeastaan kaikki alokasluokan liikkeet lukuunottamatta estehyppyä ovatkin olleet Avalle tuttuja.

Ava näyttelykehässä

Ava on näyttelylinjainen koira, ja keväällä huomasinn yhä useammin miettiväni, että olisi kyllä kiva käydä sen kanssa kehässä. Kun Avan kouluttaja oli antanut hyväksyntänsä näyttelyssä käynnille, käytiin avustajani kanssa seuraamassa yhden näyttelyn kulkua, treenasin vähän seisottamista ja käytiin Avan kanssa myös yksissä näyttelyharjoituksissa. Sitten koittikin jo heinäkuu ja Tuusula Summer Show, jossa Annukka Paloheimo lausui Avasta seuraavasti:

Hieman matalaraajainen, hyvä pään muoto. Vaaleat silmät. Hyvä purenta. Kovin pehmeät välikämmenet. Koira seisoo edessä liikaa välikämmenillä. Hyvä rintakehä. Voimakkaasti kulmautunut takaa. Hyvin pehmeät kintereet. Taka-askeleesta puuttuu voima. Hyvä karva. Hyvä luonne.

Laatuarvostelusta tulokseksi tuli h eli "hyvä", johon olin kyllä tyytyväinen. Yllättävän erilaisella lausunnolla Ava sai h:n myös viime viikonloppuna Porvoossa pidetystä näyttelystä, jossa tuomarina oli norjalainen Terje Lindström.

Correct size, enough substance. Feminine head with some big ears & light eyes. Enough neck, strong back, down in croup. Prefer more fill & develop in front. Good coat quality. Prefer more define colour. Need better movements, very narrow & loosing front. Lovely temperament.

Kokemuksina molemmat näyttelyt olivat kivaa vaihtelua arkeen ja myös Ava tuntuu nauttivan esiintymisestä. En kuitenkaan niin kovin ihastunut touhuun, että siitä tulisi meille varsinaista harrastusta, vaikka ehkä vielä joskus tulevaisuudessa voidaan jonnekin näyttelyyn mennäkin.

Vuoden ensimmäiset opastuskokeet

Viime viikonloppuna järjestettiin tämän vuoden ensimmäiset palveluskoirapuolen opastuskokeet, joihin Avan kanssa osallistuimme. Viikonloppu oli muutenkin toiminnantäyteinen, sillä kävimme jo kokeita edeltävänä päivänä moikkaamassa erästä tuttavaa, ja jo sitä ennen kävelimme peesarin neuvojen mukaan majoituspaikkaamme sekä käytiin opettelemassa reitti läheiseen puistoon. Tuo edellispäivän vieraassa ympäristössä kävely taisi vaatia veronsa, sillä opastuskoesuoritus oli melkoinen pohjanoteeraus. Maaseutuosuutta jännitin itse todella paljon ja niin ilmeisesti Avakin, sillä se nuuski lähes jatkuvasti. Toisin kuin aiemmissa kisoissa se myös pysähteli vähän väliä ja sen eteneminen oli muutenkin jotenkin todella varovaisen ja epävarman oloista. Kaupunkiosuus sujui sentään jonkin verran paremmin, mutta sielläkin Avan eteneminen oli jotenkin tahmeaa. Lopulta Avalle kirjattiin PAOP3-tulos. Vaikka itse kokeet eivät kummoisesti menneetkään, oli mukavaa päästä pitkästä aikaa uusiin maisemiin, ja saimmepa taas kokeista vinkkiä siitä, mitä asioita on syytä treenata. Lähiaikojen treenituokiot omistetaan kuitenkin ihan jollekin muulle kuin opastukselle, olen nimittäin ilmoittanut Avan koiranäyttelyyn.

Möllikisakuulumisia

Osallistuimme jälleen Avan kanssa möllikisoihin. Tällä kertaa konkariluokassa kisasi vain kolme koiraa, mikä luultavasti johtui siitä, että kisat olivat poikkeuksellisesti arkipäivänä. Saimme tämän vuoden muihin kisoihin verrattuna huonoimmat pisteet, mutta ilmeisesti rata oli haasteellinen kaikille koirakoille, sillä meille napsahti siitä huolimatta ykkössija. Vaikka pisteet jäivät alhaisiksi, tuntui opastus nyt kokonaisuutena paljon paremmalta kuin alkuvuodesta. Nuuskimista Avalla oli vain vähän, ja tuomarit kehuivat, että ruuhkassa se väisteli ihmisiä harvinaisen hyvin, mikä oli mukava kuulla, sillä välillä tuskailen juurikin tuon ihmisten kiertämisen vaikeuden kanssa. Eniten harjoittelua puolestaan vaatinee radan perusteella suunnan pitäminen eli se, että Ava kulkisi lähtökohtaisesti suoraan, kunnes käsken sen esimerkiksi kääntyä.

Sauvakävelytreeniä

Muutaman kerran ollaan ehditty käydä treenaamassa Avan ja peesarin kanssa sauvakävelyä, jota aika moni opaskoirankäyttäjä koirineen harrastaa. Ensivaikutelmani on ollut, että se kysyy opaskoiralta paljon enemmän keskittymiskykyä kuin ns. tavallinen opastus, sillä koiran täytyy normaaliopastuksesta poiketen kävellä edelläni enkä minä voi pitää valjaista kiinni. Koska minulla täytyy tietenkin olla jonkinlainen kontakti koiraan, jotta se voisi opastaa minua, on Avalla sauvakävelyä varten erilliset vetovaljaat, joissa on kiinni talutin, joka puolestaan on kiinni vyötärölläni juoksuvyössä. Avan on ollut selvästi hieman hankalaa ymmärtää, että sen on opastettava minua siitä huolimatta, etten pidä valjaista kiinni. Välillä se jo tekee pätkittäin hyvin töitä, mutta välillä taas koirat tai muut eläimet estävät sitä keskittymästä. Vaikka tämä on tuntunut tietynlaiselta paluulta aivan alkuaikoihimme, olen koittanut olla kärsivällinen ja uskon, että tämän harjoittelun myötä Ava oppii entistä tarkemmaksi oppaaksi myös normaalisti valjaissa opastaessaan. Keskenään emme varmasti vielä pitkään aikaan voi lähteä sauvojen kanssa lenkille, mutta jo nyt minua mietityttää, miten saisin riittävän tehokkaasti muille ihmisille viestittyä, että koirani on tosiaan opaskoira - sauvojen kanssa liikkuessa kun ihmiset tuntuvat huomaavan sen vielä huonommin kuin yleensä, vaikka Avalla on toki vetovaljaiden päällä myös opaskoiran työvaljaat.

Kuulumisia

Kelit ovat viime aikoina olleet melko haastavat, ja Avakin on liukastellut melko paljon. Se on nopeasti oppinut varomaan liukkaita paikkoja ja hidastamaan niissä niin, että minä tajuan olla varovainen enkä kaadu, mutta jumilta ei ole voitu välttyä. Muutama viikko sitten Ava esitti vesijuoksumatolla ravin sijasta peitsiä ja sen toinen takajalkakin alkoi naksua, mikä säikäytti minut niin pahasti, että käytiin asiasta jo eläinlääkärissä. Onneksi lääkäri kuitenkin totesi, että naksuminen johtuu vain lihasjumeista. Koirahierojalla käydessä Avalta löytyikin jumeja niin lantiosta, selästä kuin lapojen takaa, ja tarkoituksena on nyt käydä muutama kerta melko tiheään tahtiin hierojalla, jotta kaikki jumit saadaan auki. Tammikuussa osallistuttiin kaksiin möllikisoihin ja saatiin vaikeista keliolosuhteista huolimatta parempia pisteitä kuin viime syksynä. Erityisen iloinen olin siitä, ettei kummissakaan kisoissa ilmennyt enää yhtään niin paljon ylimääräistä vetoa kuin ennen ja että hallittavuusliikkeistä seuraaminen alkaa sujua melko hyvin, sillä sitä ollaan paljon harjoiteltu. Kisakokemukset ovat myös vahvistaneet ainakin jossain määrin oikeaksi ajatukseni siitä, että Avalta puuttuu vielä itsevarmuutta, sillä molemmissa kisoissa se alkoi helposti nuuskia ja opastus oli ajoittain rauhatonta. Niin paljon Ava on kuitenkin jo kehittynyt yhteistyömme alkuajoista, että uskon sen koko ajan karttuvan työkokemuksen myötä löytävän tekemiseensä toivomaani varmuuttakin.

Sanottavaa sittenkin

Syksyn mittaan muutama ihminen kyseli blogini perään ja viime aikoina on alkanut taas tuntua siltä, että ehkä meidän edistysaskeleista ja kommelluksista voisi ollakin vielä kiva kirjoittaa, vaikkakin sitten harvakseltaan. Meillä alkaa olla yhteistyötä takana jo vajaa kaksi vuotta ja viimeistään siinä vaiheessa kun lunta tuli minulle kävi useamman kunnon eksymisen myötä harvinaisen selväksi, että yhteispeliä oppaan kanssa on jatkuvasti hiottava.

Syksyllä osallistuttiin sekä möllikisoihin että ensimmäistä kertaa palveluskoirapuolen opastuskokeisiin. Molemmat olivat mukavia kokemuksia, ja möllikisojen lomassa päästiin tapaamaan myös Avan "äippää", jonka hoivissa ja opissa se vietti puolisen vuotta ennen koulutustaan. Toivon, että päästäisiin myös tänä vuonna mahdollisimman monta kertaa niin mölleihin kuin pk-kisoihin taitoja tarkastamaan ja koirakkoja ja muita koiraihmisiä tapaamaan.

Uutena "harrastuksena" meillä on kokeilussa vesijuoksu, jossa ollaan ehditty käydä muutaman kerran ja josta Ava tuntuu kovasti nauttivan. Törmäsin vesijuoksusta kirjoitettuihin blogipostauksiin ja joihinkin artikkeleihin, kun yritin etsiä tietoa siitä, miten koiran takapäätä voisi vahvistaa. Opastushan kuormittaa lähinnä koiran etupäätä ja niinpä mäkisempien juoksutusmaastojen puuttuessa ajattelin, että jos löytyisi jokin muukin takapään vahvistuskeino kuin koirauinti niin se olisi varmasti Avan työkunnon ylläpidon kannalta hyvä etenkin, kun sen lonkat eivät kuitenkaan ole ihan parhaat mahdolliset. Aika näyttää, onko vesijuoksulla takapään lihaksiin sellaista vaikutusta, että siellä käyminen tuntuu kannattavalta, mutta jos ei muuta niin ainakin ollaan muutaman ensimmäisen käyntikerran yhteydessä saatu hyviä vinkkejä myös jumppaharjoituksista, joilla lihaksia saa vahvistettua.