tiistai 22. syyskuuta 2015

Kotitottiksesta tokoon

Siitä saakka, kun sain Avan, olen pyrkinyt tekemään lähes päivittäin sen kanssa pientä tottista. Itsepintainen toiveeni löytää meille jotain säännöllistä harrastusta, joka ei häiritsisi Avan opastusta johdatti meidät kuitenkin loppukesän aikana tokon pariin. Tämän myötä kotitottiskin on muuttunut jossain määrin suunnitelmallisemmaksi treenaamiseksi ja innolla odotan piakkoin alkavaa toista tokokurssia.

Toistaiseksi haasteellisinta on ollut kontaktin opettaminen. Ensin piti keksiä, mikä meillä voisi toimia katsekontaktin korvikkeena, sillä niin minä kuin Avakin tiedämme, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia kontrolloida, katsooko se minuun vai ei. Toiseksi luulen, että Avalle on ollut myös hankalaa (vaikkakin myös rentouttavaa) päästää tokotreenihetkien ajaksi irti siitä ajatuksesta, että sen pitäisi huolehtia minusta. Hiljalleen edistystä on tapahtunut, mutta etenkin seuraamisen kanssa meillä on vielä varmasti useamman kuukauden treenaaminen edessä. Muutoin oikeastaan kaikki alokasluokan liikkeet lukuunottamatta estehyppyä ovatkin olleet Avalle tuttuja.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Ava näyttelykehässä


Ava on näyttelylinjainen koira, ja keväällä huomasinn yhä useammin miettiväni, että olisi kyllä kiva käydä sen kanssa kehässä. Kun Avan kouluttaja oli antanut hyväksyntänsä näyttelyssä käynnille, käytiin avustajani kanssa seuraamassa yhden näyttelyn kulkua, treenasin vähän seisottamista ja käytiin Avan kanssa myös yksissä näyttelyharjoituksissa. Sitten koittikin jo heinäkuu ja Tuusula Summer Show, jossa Annukka Paloheimo lausui Avasta seuraavasti:


Hieman matalaraajainen, hyvä pään muoto. Vaaleat silmät. Hyvä purenta. Kovin pehmeät välikämmenet. Koira seisoo edessä liikaa välikämmenillä. Hyvä rintakehä. Voimakkaasti kulmautunut takaa. Hyvin pehmeät kintereet. Taka-askeleesta puuttuu voima. Hyvä karva. Hyvä luonne.


Laatuarvostelusta tulokseksi tuli h eli "hyvä", johon olin kyllä tyytyväinen. Yllättävän erilaisella lausunnolla Ava sai h:n myös viime viikonloppuna Porvoossa pidetystä näyttelystä, jossa tuomarina oli norjalainen Terje Lindström.


Correct size, enough substance. Feminine head with some big ears & light eyes. Enough neck, strong back, down in croup. Prefer more fill & develop in front. Good coat quality. Prefer more define colour. Need better movements, very narrow & loosing front. Lovely temperament.


Kokemuksina molemmat näyttelyt olivat kivaa vaihtelua arkeen ja myös Ava tuntuu nauttivan esiintymisestä. En kuitenkaan niin kovin ihastunut touhuun, että siitä tulisi meille varsinaista harrastusta, vaikka ehkä vielä joskus tulevaisuudessa voidaan jonnekin näyttelyyn mennäkin.