Kolme maata plakkarissa

Olimme hiljattain muutaman paivan Barcelonassa yliopiston ratsastuskerhon kanssa. Tassa kirjoituksessa kasittelen tietenkin reissua opaskoiranakokulmasta, mutta hieman itse reissun ohjelmasta tekstia loytyy taalta. Jannitin matkaa Avan puolesta jonkin verran, silla minulla ei ollut aavistustakaan, minkalainen ymparisto meita odottaisi ja lisaksi pelkasin, etta minulle tulisi ongelmia ekinokokki-kasittelyn kanssa, joka meidan piti kayda elainlaakarissa hakemassa ennen Englantiin paluuta. Ymparisto oli haastava seka koiran opastuksen kannalta etta tarpeidentekopaikkoja ajatellen, kaupungin keskustasta kun ei tahtonut oikein loytya nurmialueita. Kadut olivat kiemuraisia ja suojatiet jalleen hieman erilaisia. Vaikka viime aikoina taalla Englannissa Ava on opastanut melko rauhassa jopa tuntemattomissa paikoissa, niin uudessa maassa se ei kerta kaikkiaan malttanut hillita menohalujaan ja sain jatkuvasti toppuutella sita, ettei se olisi vetanyt ihan liikaa. Tuli myos huomattua, etta ryhmassa kulkeminen vaatii viela harjoittelua, silla paimenkoirana Ava ei tahtoisi paastaa ketaan porukasta kovin kauas. Selvasti Ava onneksi paivien aikana sopeutui ymparistoon ja paluuta edeltavana paivana sen opastus alkoi jo vaikuttaa melkein normaalilta, mita nyt vahan oli vetoa valilla liikaa, mutta uskon sen siina vaiheessa johtuneen jo vasymyksestakin. Elainlaakarikaynti sujui lopulta ongelmitta, silla suht lahella majoituspaikkaamme oli tarvittaessa englanniksi palveleva elainlaakariasema. Silti paluumatkalla jotenkin jannitti, tayttaisiko Ava varmasti kaikki brittien pet travel schemen vaatimukset, vaikka ekinokokki-kasittelyn lisaksi niissa ei ollut mitaan ihmeellista. Luulenkin, etta ulkomailla reissaamiseen koiran kanssa tottuminen vaatii viela useamman matkan, mutta ehdottomasti toivon, etta paasisimme vuosien saatossa viela paljon reissaamaan.