Siitä saakka, kun sain Avan, olen pyrkinyt tekemään lähes päivittäin sen kanssa pientä tottista. Itsepintainen toiveeni löytää meille jotain säännöllistä harrastusta, joka ei häiritsisi Avan opastusta johdatti meidät kuitenkin loppukesän aikana tokon pariin. Tämän myötä kotitottiskin on muuttunut jossain määrin suunnitelmallisemmaksi treenaamiseksi ja innolla odotan piakkoin alkavaa toista tokokurssia.
Toistaiseksi haasteellisinta on ollut kontaktin opettaminen. Ensin piti keksiä, mikä meillä voisi toimia katsekontaktin korvikkeena, sillä niin minä kuin Avakin tiedämme, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia kontrolloida, katsooko se minuun vai ei. Toiseksi luulen, että Avalle on ollut myös hankalaa (vaikkakin myös rentouttavaa) päästää tokotreenihetkien ajaksi irti siitä ajatuksesta, että sen pitäisi huolehtia minusta. Hiljalleen edistystä on tapahtunut, mutta etenkin seuraamisen kanssa meillä on vielä varmasti useamman kuukauden treenaaminen edessä. Muutoin oikeastaan kaikki alokasluokan liikkeet lukuunottamatta estehyppyä ovatkin olleet Avalle tuttuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti