Vuoden opastuskisojen huipentumana pääsimme möllikisamenestyksen ansiosta Avan kanssa edustamaan Suomea tänä vuonna täällä kotimaassa käydyssä Suomi-Latvia-Viro maaottelussa. Jokaisella maalla oli ottelussa kaksi koirakkoa, ja jokaisesta maasta oli myös yksi tuomari. Tasapuolisuuden varmistamiseksi kunkin koirakon suorituksen arvostelivat kaksi ulkomaalaista tuomaria ja oman maan tuomari toimi niin sanottuna liikkeenohjaajana eli kertoi koirakolle, mitä koiralta piti milloinkin pyytää.
Suomi sijoittui joukkueena hopealle, Viro voitti ja Latvia jäi tällä kertaa viimeisenä pronssille. Avan kanssa emme tehneet kovin hyvää suoritusta, mutta toinen Suomen koirakko suoriutui radasta mallikelpoisesti. Olin nukkunut edellisen yön huonosti ja Ava oli lähes koko radan melko paineistunut ja veti ajoittain aivan liikaa. Sääntöinä kilpailussa käytettiin möllikoesääntöjä, joten kaupunki- ja maaseutuosuuksia ei ollut palveluskoirapuolen kokeiden tapaan erikseen, mutta hieman yllättäen suurin osa radasta oli maaseutumaisessa ympäristössä. Niinpä epäonnistuminen radalla ei ollut minulle yllätys, Avan maaseutuopastus kun on huomattavasti heikompaa kuin kaupunkiopastus. Radalla kuitenkin saimme ottaa uusiksi monia epäonnistuneita kohtia ja rata toimikin varmasti todella hyvänä muistutuksena Avalle siitä, miten sen tulisi maaseutuympäristössä opastaa.
Kilpailun lomassa oli mukava jututtaa virolaisia ja latvialaisia opaskoirankäyttäjiä, ja sainkin paljon mielenkiintoista tietoa niin kyseisten maiden opaskoiratilanteesta kuin näkövammaisten tilanteesta kyseisissä maissa ylipäätään. Oli mahtavaa päästä mukaan tällaiseen maailmanlaajuisesti ainutlaatuiseen tapahtumaan ja toivon, että tätä vuosia jatkunutta maaotteluperinnettä pidetään jatkossakin yllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti