Riehumisvaihde päälle ja menoksi!

Kuten eilen kirjoitinkin, oli tänään vähän löysempi päivä tiedossa. Kävimme vain aamupäivällä treenilenkillä ja iltapäivällä menimme joen varteen, jossa koirat saivat juosta vapaina. Treenilenkki oli tosin siinä mielessä erikoinen, että kun tähän asti olemme kulkeneet kaupungin keskustan ulkopuolella ja harjoitelleet niin sanottua maaseutuopastusta, niin nyt oli tiedossa reissu kaupungin keskustaan. Ava oli selvästi innoissaan, kun se pääsikin tavanomaisen lenkkinsä sijaan autoon ja uudelle reitille. Tämä innostus tarkoitti opastuksen kannalta sitä, että jouduin kieltämään Avaa alkuun tavallistakin enemmän olemaan nuuskimatta ja päästämään muutamaan otteeseen valjaista irti liian vedon vuoksi, mutta siitä meno jälleen rauhoittui ja eräässä kohdassa minun vähän kompuroidessani Ava katsoi kuulemma jo huolehtivaisena, pysynkö pystyssä.

Treenilenkin uutena juttuna oli pudonneen tavaran noutaminen. Opaskoiranhan pitäisi töissä ollessaan noutaa käyttäjältään syystä tai toisesta pudonnut esine, esimerkiksi hanska. Kuljin kouluttajan ohjeiden mukaan tien syrjässä ja pudotin hanskani, mutta jatkoin kävelyä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hetken päästä aloin ääneen ihmetellä, missä hanskani mahtoi olla ja pyysin Avaa etsimään sen. Se lähti hienosti suorittamaan tehtäväänsä, mutta kun tulimme hanskan kohdalle, se ei millään olisi halunnut tuoda sitä minulle, vaan alkoi heitellä sitä. Niinpä sainkin "kotiläksyksi" harjoitella sitä, että koira toisi etsimänsä esineen minulle asti.

Joen varteen mentiin niin ikään autokyydillä. Kyllä Ava oli ihmeissään, kun en laittanutkaan sille valjaita päälle, vaan lähdimme huoneesta pelkän taluttimen kanssa kouluttajan opastaessa minua! En ole juurikaan nähnyt koirien leikkivän keskenään, joten oli tosi mielenkiintoista seurata koirien kisailua. Samalla sain totutella kuuntelemaan Avan leikkimurinaa ja hampaiden kalistelua, jolla se "uhkaili" koirakaveriaan. Välillä kutsuimme koirat luoksemme todetaksemme, että luoksetulo vapaudesta etenkin silloin, jos vaihtoehtona on koirakaverin kanssa peuhaaminen vaatii vielä harjoittelua. Paitsi koirien kannalta mukava, reissu oli myös kätevä siinä mielessä, että sain Avan harjattua ulkona.

Loppu päivä oli vapaata ja Ava olikin niin väsynyt, että lähinnä vaan nukkui melkein iltajaloitteluun asti. Jaloittelullakaan se ei ihan samalla tavalla jaksanut riehua kuin eilen, mutta kyllä se muutaman laukka-askeleen otti. Se tuli myös jopa kutsumatta riehumaan luokseni ja asettui lopuksi aivan eteeni, mikä on kouluttajan mukaan hyvä merkki ja tuntui minustakin tosi hyvältä. Tuntuu, että se edelleen päivä päivältä vain rentoutuu entistä enemmän seurassani ja tottelee entistä paremmin ja opimme hiljalleen yhä paremmin tuntemaan toisiamme ja toimintatapojamme. Jos kehitys jatkuu samaan malliin, niin muutaman vuoden päästä (tai nopeamminkin) Ava taitaa tuntea minut paremmin kuin kukaan.