Syömälakkoa ja muuta

Näin postauksen aluksi haluan kiittää kaikkia blogiani sähköpostitse ja kommenteissa muistaneita. On mahtavaa huomata, miten moni todella vaikuttaa intoutuneen lukemaan tätä. En valitettavasti toistaiseksi löytänyt kohtaa, josta saisin poistettua kommentointia hankaloittavan koodivarmennuksen, mutta yritän huomenna katsoa asiaa vähän tarkemmin ja toivon, että saan sen jotenkin muutettua - onhan ikävää, jos ihmiset eivät tuon takia pysty kommentoimaan, vaikka haluaisivat.

Vaikka olen kokonaisuudessaan edelleen varsin positiivisissa tunnelmissa, on tätä päivää hieman varjostanut Avan syömälakko. Aamulla, kun kouluttaja tuli hakemaan meitä aamujaloittelulle (kaikki jaloittelut hoidetaan toistaiseksi vielä nimittäin kouluttajan valvonnassa) hän totesi, ettei Ava yön aikana ollut koskenutkaan sille jätettyyn ruokaan, eikä se suostunut syömään maanittelusta huolimatta. Kouluttaja epäili ensin, että syömättömyys voisi johtua siitä, että Avalle annettiin ennen kurssin alkua matolääkitys kyseisen ruoan seassa ja sille oli tullut siitä huono olo ja niinpä koitimme päivällä vaihtaa ruokaa. Sekään ei kuitenkaan oikeastaan auttanut, sillä Ava suostui syömään pienen määrän ruokaa vain siten, että paikalle haettiin toinen koira "kyttäämään". Tällä hetkellä epäillään siis vahvasti, että Ava reagoi vaan vatsallaan siihen, että valjaiden toisessa päässä onkin yhtäkkiä joku sille vieras ihminen. Koska se on kuitenkin jo ennestään hyvin hoikassa kunnossa, niin olisi tosi tärkeää, että se huomenna alkaisi taas syödä. Jos kuivaruoka ei huomennakaan uppoa, täytyy ilmeisesti kokeilla vaihtaa koira hetkeksi tuoreruokinnalle.

Päivän treenilenkkien teemana on ollut lähinnä liiasta vedosta eroon pääseminen "uskalla päästää irti valjaista"-menetelmällä. Opaskoiranhan täytyy toki jossain määrin vetää, jotta käyttäjä pysyy reitillä, mutta veto ei saa olla niin kovaa, että se tuntuisi kädessä ikävältä tai että joutuisin juoksemaan pysyäkseni koiran perässä. Erityisesti saksanpaimenkoirilla valjaista vetäminen silloin, kun koira vetää liikaa, saa koirassa aikaan lähinnä vain entistä tarmokkaamman vetohalun, joten minun tehtävänäni oli näiden ensimmäisten lenkkien aikana tosiaan aina, kun vetoa tuli liikaa, päästää irti valjaista ja kutsua koira takaisin viereeni. Kun koira oli jälleen oikealla paikallaan, otin valjaat taas käteen ja matka jatkui niin kauan, kun veto oli sopiva. Yllättävää oli minusta se, miten nopeasti Ava pääsi jyvälle tästä jutusta, vaikka kouluttaja on toki käyttänyt samaa tekniikkaa jo sen koulutusvaiheessa.

Erityismaininnan päivän ohjelmasta ansaitsee iltapäivän teoria-osuus, jossa meillä oli tosiaan vieraana eräs opaskoirankäyttäjien yhdistyksen hallituksen jäsen, joka kertoi yhdistyksen toiminnasta. Vaikka olin jonkin verran ottanut yhdistyksestä selvää jo ennen kurssia, oli mukava kuulla vähän laajemmin, mitä kaikkea yhdistyksellä on tarjota. Yleisesti ottaen päiväohjelmassa on paljon odottelua, mutta vielä en ole malttanut avata tenttikirjoja, jotka otin mukaan, etteivät yliopisto-opintoni koirakurssin takia kovasti kärsisi, vaikka olisi ehkä periaatteessa pitänytkin. No, ehkä sitten viimein huomenna.