Viimeisen päivän tunnelmia

Viimeinen varsinainen kurssipäivä on ollut periaatteessa samanlainen kuin aiemmatkin arkipäivät, mutta ilmassa on selvästi ollut jonkinlaista odotuksen tuntua. Aamulla kiersimme vähän erilaisen kaupunkilenkin, iltapäivällä puolestaan kävimme jälleen ruokakaupassa harjoittelemassa ja kouluttaja selvitti koiran "käyttösääntöjä", jotka sitten allekirjoitin.

Tästä päivästä parhaiten mieleen jäi ehkä yksi pieni sattumus aamupäivän lenkiltä. Kuljimme lenkin loppupuolella kohdasta, josta emme ennen olleet kulkeneet ja jossa oli suojatie. Koska kouluttaja ei maininnut suojatiestä etukäteen ja Avan keskittymiskyky oli ajoittain hieman heikko, luulin sen vain hidastelevan, kun se pysähtyi oikeaoppisesti suojatien eteen ja käskin sitä jatkamaan eteenpäin, minkä se tietysti kuuliaisesti tekikin varmaan ajatellen, että mennään sitten yli. Huomasin mokani saman tien, kun putosin jalkakäytävältä hieman alaspäin suojatielle. Koiraahan ei siinä kohtaa auttanut torua, ja palasimmekin sitten vain kouluttajan opastuksessa takaisin suojatien reunaan ja kehuin Avaa oikein vuolaasti. Tätä risteystä seuraavissa, reitin parissa viimeisessä risteyksessä se päättikin sitten ilmeisesti pelata varman päälle, ja kääntyi ennen suojatietä selvästi eteeni kuin sanoakseen, että "älä nyt hyvä ihminen sinne pysähtymättä säntää.". Kouluttaja sanoi, että tuo on hyvä merkki, sillä Avan tyyppiset koirat toimivat noin kuulemma yleensä siksi, että ovat oikeasti huolissaan. Kehuinkin Avaa myös tuosta kovasti ja olin myös tosi iloinen siitä, että se toimi noin, sillä nyt minulle ei ainakaan jäänyt epäselväksi, oliko kyse vain vitkastelusta vai todellisesta opastamisesta.

Iltapäivän kauppareissu meni minusta myös ihan hyvin, vaikka Avasta selvästi näkyi, että väsymys alkoi painaa. Kaupassa se kuitenkin malttoi pitää hermonsa hyvin kurissa, eikä yhtään lähtenyt nuuskimaan. Taisin saada sen hieman hämmentymään reissulla, kun otin sen eräässä sellaisessa kohdassa oikeaan käteen opastamaan, jossa se on yleeensä ollut vasemmassa kädessäni ja se joutui suojatielle päästäkseen kääntymään jalkojeni editse. Jouduimme ottamaan kohdan aika monta kertaa uusiksi, että se uskalsi toimia oikein, mutta lopulta selvisimme siitäkin suojatiestä tämä koulutuksen vaihe huomioon ottaen ihan hyvin.

Kouluttaja summasi kurssimme siten, että olemme koko ajan edistyneet ja Ava kuuntelee minua jo huomattavasti paremmin ja nuuskii vähemmän kuin kurssin alussa. Oli mukava saada tällaista palautetta, sillä vaikka olen toki itsekin huomannut osittain edistyksemme, niin tuntuu jotenkin varmemmalta kuulla se ammatti-ihmisen suusta. Tuollainen palaute luo myös jonkinlaista uskoa siihen, että kouluttaja pitää meitä kehityskelpoisena parivaljakkona, mikä rohkaisee erityisesti tässä tilanteessa, kun pitäisi uskaltaa mennä koiran kanssa kotiympyröihin ja lähteä vain sielläkin sille ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle lenkille.