Kyläilyä

Eilen menimme Avan kanssa ensimmäistä kertaa jonnekin muualle taksilla kuin teatteritreeneihin, kun kävimme tervehtimässä isovanhempiani. Avaa voisi sanoa jonkinlaiseksi autohulluksi, joten matkustaminen taksilla sen kanssa ei teetä ongelmia, pikemminkin saa olla tarkkana, ettei se lähde ihan kauheasti kiskomaan, kun tajuaa, että pääsee reissuun. Nätisti se kuitenkin aina malttaa odottaa lupaani hypätä auton takatilaan, jossa koiran on kouluttajan mukaan turvallisinta matkustaa. Etupenkille (siis etupenkin jalkatilaan, penkkihän ei tietenkään mikään koiran paikka ole) sitä ei pidä ottaa, sillä turvatyynyt ovat koiralle hengenvaarallisia. Tästä on kuitenkin sellainen (muille ehkä itsestäänselväkin) poikkeus, että jos käytössä ei ole farmaria tai tila-autoa, niin koira tulee etupenkin jalkatilaan. Opin tämän vähän kantapään kautta eilen, kun oltiin tulossa kylästä takaisin ja taksikeskuksesta oli minulle laitettu ihan tavallinen taksi, vaikka olin sanonut, että minulla on opaskoira ja heidän silloin periaatteessa kai pitäisi automaattisesti laittaa hakuun farmari. Tästä huolimatta sanoin kuljettajalle, että koiran pitäisi mennä taakse, mutta hän järkevänä totesi, etteihän koiraa voi takakonttiin laittaa. Emmin ja sanoin hänelle, että minulle oli sanottu, että koira matkustaa aina takana, mutta hän onneksi piti päänsä ja menimme sitten tosiaan koiran kanssa etupenkille. En tiedä, missä pussissa olen kasvanut, mutta en ole jotenkin tajunnut, että takakontti on tosiaan suljettu tila, ja siksi ihmettelin mielessäni, miksei koiraa muka voinut sinne laittaa. Kuljettaja puolestaan ihmetteli tietenkin sitä, miten olin saanut tuollaisia neuvoja. Matkan jälkeen soitin sitten kouluttajalle ja kysyin, missä Avan olisi pitänyt tuolllaisessa autossa olla ja selvisi, että kuljettaja oli tosiaan neuvonut ihan oikein. Myöhemmin erään sukulaiseni kanssa jutellessa asian todellinen syy valkeni myös minulle, kun hän sattui mainitsemaan, että takakonttihan on tosiaan kuin arkku, jonka kansi laitetaan kiinni. Kyllä tunsin itseni siinä kohtaa tyhmäksi, mutta toisaalta väärinkäsityksestä tulee ehkä edes jollain tavalla ymmärrettävämpi, kun ottaa huomioon sen, että olen ollut näkövammainen koko ikäni ja meidän perhe on aina ollut sen verran iso, ettei meillä varmaan ole ollut takakontillista autoa kuin ehkä joskus silloin kun olin ihan pieni. Silti en voi vieläkään ymmärtää, miten olen voinut elää tämän ikäiseksi muka tietämättä tuollaista asiaa ja mietityttää, mitä muita itsestäänselvyyksiä minulta on mennyt ohi.

Kyläilyreissu oli muuten kaikin puolin mukava ja isovanhempani tuntuivat tarkasti seuraavan Avan touhuja tai lähinnä sitä, minkälaisissa asennoissa se milloinkin nukkui. Oli jännä taas huomata, miten se ei yleisesti ottaen oikeastaan vieraista ihmisistä välitä; jouduin ihan viemään sen isoisäni rapsutettavaksi ja sittenkin se lähinnä vain yritti peruuttaa, kun isoisä rapsutti sitä. Toisaalta joidenkin ihmisten kanssa se saattaa heti alusta alkaen olla aika riehakaskin, mutta nämä ihmiset ovat ainakin toistaiseksi olleet koiranomistajia, joten en osaa sanoa, onko se se koiranhaju vai se ihminen, mikä saa Avan silloin "villiintymään". Kaikesta huolimatta nyt, kun kouluttaja ei ole koko ajan kanssamme tuntuu, että minä olen Avalle selvästi numero yksi, mikä on tietysti mukava tunne.

Olemme nyt muutaman kerran kulkeneet lenkillä kahdestaan ja Ava jo selvästi osaa reitin. Välillä se kuitenkin lähtee seikkailemaan keskelle tietä ja sitä saa komentaa pysymään tien reunassa, jotta kulkeminen olisi turvallista ja minun olisi helpompi hahmottaa, missä kohtaa reittiä olemme menossa. Myös osan risteyksistä Ava unohtaa vielä välillä näyttää minulle, mutta yleensä minun ei tarvitse kuin ottaa risteyskohta kerran uusiksi, niin se tekee taas oikein. Hammastelun kitkeminen, josta kirjoitin aiemmin tällä viikolla on puolestaan onnistunut hyvin, ja nyt Ava malttaa yleensä myös kiihtyessään pitää suunsa kiinni (tai ainakaan se ei missään nimessä koske hampaillaan minuun). Tällä hetkellä en voi olla muuta kuin tosi tyytyväinen siihen, miten hyvin yhteistyömme on lähtenyt kehittymään.